Myymälä ylpeilee kasvisvalikoimallaan
Simo Väätäinen auttaa Virpi Kilpistä valitsemaan oliiviöljyä Ruohonjuuren myymälässä Tampereella. Ruohonjuuri on uudistanut konseptiaan yhdessä asiakkaidensa kanssa Tampereenlisäksi Turun myymälässään. Mikko Mela Kuva: Viestilehtien arkistoTAMPERE (MT)
Täällähän näyttää ihan oikealta kaupalta, on ensimmäinen ajatus Ruohonjuuren uudistuneessa myymälässä Tampereella.
Hedelmät ja vihannekset sekä tuoreet leivonnaiset ovat ulko-ovea lähinnä. Toisella puolella on kassat, kuukauden tarjouksista notkuvat hyllyt sekä pieni kahvio. Kassojen takana on laajat ja näyttävät kosmetiikkahyllyt.
Hedelmä- ja vihannesosasto on myymäläpäällikkö Katri Aro-Kanasen ylpeys.
”Tästä pystyy oikeasti kokoamaan kaiken haluamansa eikä tarvitse lähteä etsimään täydennystä muualta.”
Uudenkarhea myymälä houkuttelee asiakkaita Tampereen pääkadun varrella aivan Hämeensillan kupeessa. Se muutti keskustan laitamilta keskeisemmälle liikepaikalle helmikuussa.
”Kaikki”, Aro-Kananen vastaa kysymykseen, mitä muutossa meni uusiksi.
Asiakkaat otettiin alusta saakka mukaan myymälän suunnittelutyöhön.
Heidän toiveitaan kuunneltiin jo vanhoissa tiloissa. Lisäksi risut, ruusut ja ehdotukset kerättiin asiakaskyselyllä, joka tehtiin yhdessä palvelumuotoiluun erikoistuneen Palmu-yrityksen kanssa.
Palmun kanssa käytiin läpi tavaroiden sijoittelu ja se, miten asiakas löytää haluamansa tuotteet. Myös käytetyt värit ja kyltit teksteineen ovat asiakaspalautteen pohjalta tehdyn tarkan suunnittelun tulosta.
Jokaisen tuoteryhmän kohdalla on seinässä kyltti, joka antaa käyttövinkkejä.
Ruohonjuuri-myymälöiden valikoimissa on terveys-, luomu- ja reilun kaupan tuotteita sekä lähiruokaa makeisista mausteisiin, hiusväreihin ja pesupulvereihin.
Asiakkaat toivovat silloin tällöin vaatteita ja kestovaippoja. Niitä ei ole, koska tarjontaa on valtavasti, joten myytävääkin pitäisi olla paljon, Aro-Kananen selittää.
Liha loistaa poissaolollaan. Sitä ei myydä, koska palaute on ollut kielteistä.
Ruohonjuuri on toteuttanut konseptiuudistuksen Tampereen lisäksi Turussa.
MAIJA ALA-SIURUA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
