ravit Aloitus kertoo kaiken
Tämän keskiviikon ravikierros Vermossa vaikuttaa puolihaastavalta. Helpotusta tuo ainoastaan avauskohde, jossa toivepaikan saanut Hose Dahlia toimii lähes jokaisen pelaajan varmana.
Vihjesysteemi jatkaa heti perään toisella yksinäisellä merkillä. Toiseksi viimeisimmässä kilpailussaan vakuuttanut Tricky Hope kilpailee viime kerran taipumisesta huolimatta huippukunnossa ja ottelee sille paremmin sopivalla mailin matkalla tiukasti voitosta.
Oulun lyhyt loppusuora oli Tricky Hopelle viimeksi tervanjuontia, kun kärjessä juossut ori veti täydellä matkalla liian reipasta vauhtia. Toista rataa tullut Buck Boko oli kova vastustaja, ja Tricky Hopea ajanut Mauri Jaara yritti kukistaa suosikin tämän omilla aseilla.
Tricky Hope ampaisee matkaan tosi rivakasti. Se saattaa olla parhaimmillaan suotuisalla selkäreissulla, mutta lähtönopeutensa ansiosta se painuu eturivin paikalta yleensä keulaan.
Mailin matkalla johtopaikka käy Tricky Hopelle ihan hyvin, kun maltillisemmalla avauksella sillä on vaarana jäädä sisältä lähtevän Robin Maguiren rinnalle, ja silloin peli on käytännössä pelattu.
Kohteissa on kaksi kolmen kierroksen kisaa, joista rivin päättävä lämminveristen lähtö on pitkälti neljän viikon takaisen taisteluparin Andy Farmingin ja Tamilphoton välinen matsi. Johtoon edennyt Andy Farming piti ulompaa tulleen Tamilphoton silloin varmasti kurissa.
Kummankin vire on vähintään samaa tasoa. Andy Farming ravasi viime viikolla tasoitusennätyksensä.
Viimeisen takasuoran alussa parijonosta iskenyt ruuna kiri vahvasti perille, mutta perässä seurannut Born In Birdland työntyi täpärästi ohi. Tamilphoto puolestaan oli kaksi viikkoa sitten onnistuneella juoksulla täysin ylivoimainen.
Koska kaksikko kerää valtaosan lähtöön käytetyistä pelimerkeistä, vihjesysteemiin tulee yllätyshakuna Super Sprinter.
Viime kilpailunsa kuolemanpaikalla juossut Super Sprinter on tulosriviään paremmassa vedossa, eikä pitkä matka ole ollut sille koskaan ongelma.
Suomenhevosten täysi tasoitus on houkutellut mukaan monta viime aikojen menestyjää. Tasaisen hyvästä joukosta on vaikea poimia yhtä tai edes muutama nimeä muiden yläpuolelle, ja runsas rastitus on ilman muuta oikea vaihtoehto.
Born In Birdland on kärkeen päästessään vahvoilla, mutta pienikin epäonni kääntää voimasuhteita reilulla kädellä.
Bogart Nassin juoksu meni viime viikolla pahoin pieleen, mutta kunto on yhä rautaa.
Pitkän tauon jälkeen napakalla kirillä toiseksi ehtinyt Count It on lämminveristen alemman sarjan tasoituksen pikkuidea, mutta kokonaisuutena lähtö on hyvinkin tasaisen oloinen eikä merkkejä kannata säästellä.
Vihjesysteemi:
1. lähtö: 2 Hose Dahlia (3, 7)
2. lähtö: 3 Tricky Hope (1, 5)
3. lähtö: 4 Piiron Taiga, 12 Wizard Stina, 2 Tuikun Poju, 1 Rapin Aatos, 14 Vikkeni, 16 Hiskin Muisto, 7 Enrico Hassan, 10 Eka-Assi (8, 9)
4. lähtö: 5 Born In Birdland, 4 Bogart Nass, 10 Multiple Choice, 1 Uncle Kemp (8, 2)
5. lähtö: 5 Count It, 14 Enjoy Sign, 3 Evander Ale, 9 Head Up High, 10 Ideal Du Point, 1 Herman Jat, 2 Texas Gel (12, 6)
6. lähtö: 5 Andy Farming, 15 Tamilphoto, 10 Super Sprinter (4, 6)
1 x 1 x 8 x 4 x 7 x 3 = 672 riviä = 67,20 euroa
TERO SIPAKKO
Kierros 38 Toto65
1. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Mimosa Thumper/Kari Venäläinen 2100 13,8a 25 245 1/16,9a 2/14,1a 3/16,5a La 15.9.
2 Hose Dahlia/Arto Komulainen ’’ 15,0a 23 800 1/15,6a 3/15,9a 1/15,5a 1/15,9a
3 Belmero/Esa Holopainen ’’ 15,1a 24 700 2/15,4a 1/16,0a 5/16,3a 2/16,0a
4 U-Two Hoss/Mika Forss ’’ 14,7a 17 330 -a hpl 3/16,3a 1/14,9a 3/17,4a
5 Maguro (SE)/Seppo Markkula ’’ 14,9a 20 750 1/17,7 6/15,7a 7/15,9a 3/15,2a
6 King Reinhold (SE)/Harri Koivunen ’’ 15,3a 22 582 -a hpl 5/18,5a 4/15,3a 6/15,5a
7 Abandon Fire/Ari Moilanen ’’ 15,0a 22 280 3/15,0a 7/15,8a 3/15,4a 2/15,0a
8 Vamos Kemp/Teemu Okkolin ’’ 14,7a 20 900 9/15,8a 3/15,2a 7/17,7a H 16.9.
9 Amadeus Boko (SE)/Heikki Laakkonen ’’ 15,6a 19 935 9/16,7ax 3/16,8 1/16,6a 4/16,5a
10 Special Maestro/Kari Alapekkala ’’ 15,4a 18 469 12/18,1x 3/15,8a 2/16,0a -a hpl
11 Armstrong Transs R (DE)/Antti Teivainen ’’ 13,1a 24 050 5/16,0a 10/14,5ax 2/15,1a 1/14,6a
12 Married Man/Tommi Kylliäinen ’’ 14,1a 22 130 8/14,1a 1/15,1ax 9/16,0a -a hpl
2. LÄHTÖ Ryhmäajo 1609 m Helsinki
1 Robin Maguire/Seppo Markkula 1609 13,7a 23 300 4/13,7a 2/17,5a 8/15,8a 1/14,7a
2 Flying Eagle/Markku Taskinen ’’ 14,7a 25 044 2/m17,1a 3/16,3a 10/19,3a 7/16,1a
3 Tricky Hope/Tuomas Pakkanen ’’ 12,9a 35 440 2/15,3 5/15,0a 1/13,1a 6/15,0a
4 Asante/Antti Teivainen ’’ 13,5a 35 150 1/20,8L 1/13,5a 5/15,2a K 14.9.
5 Too Fat For Credit (SE)/Mika Forss ’’ 15,8a 35 209 1/16,4a 8/17,4a 9/16,3a 1/18,1
6 Com Saga (SE)/Kari Venäläinen ’’ 13,5a 34 018 9/17,0a 8/16,4a 6/17,8a La 15.9.
7 Theo de Villeneuve* (SE)/Tommi Kylliäinen ’’ 13,9a 25 025 7/17,4 3/15,3a 5/13,9a hpl
8 Turbonina (SE)/Ari Moilanen ’’ 14,8a 35 816 -a hpl 2/14,8ax 1/15,9ax 1/15,0a
9 Daniela Aria/Iikka Nurmonen ’’ 13,0a 32 589 1/14,3a 7/15,8 9/15,4a 6/15,1a
10 Gladius* (SE)/Harri Koivunen ’’ 13,3a 26 433 3/13,8a 9/16,3a 2/15,1a 3/14,7a
11 Rockabilly Ace/Ari Kela ’’ 14,3a 28 130 5/15,7 4/17,4ax 3/16,4a 1/16,7
12 Say It/Hannu Korpi ’’ 13,3a 31 533 13/17,2 11/16,7a 9/13,3a 6/17,4
3. LÄHTÖ Tasoitusajo 3100 m Helsinki
1 Rapin Aatos/Esa Holopainen 3100 28,0 15 480 4/28,0 2/25,9a 2/28,9 1/26,1ax
2 Tuikun Poju/Markku Taskinen ’’ 28,3 16 830 2/28,3a 4/26,3ax 1/28,8 7/28,0ax
3 Dina Aria/Tuomas Pakkanen ’’ 28,6 12 555 4/29,6 4/28,7x 5/28,9x hlo8/29,7a
4 Piiron Taiga/Jorma Turta ’’ 26,5 16 650 5/27,8 1/27,1 1/26,5x 1/28,7x
5 Multi Tella/Harri Sulku ’’ 28,5 8 530 10/30,5ax 2/31,3ax 1/28,5 La 15.9.
6 Vanille/Iikka Nurmonen ’’ 28,5 14 510 9/32,8x hyl4/38,3x 4/29,1 12/31,2x
7 Enrico Hassan/Tapio Perttunen 3120 26,0 23 805 2/28,0a 5/29,0x 5/26,0 La 15.9.
8 Tähti-Tino/Paavo Lappi ’’ 26,0 29 649 3/24,6a 2/28,1a 1/28,0 1/27,9a
9 Hurmuri-Humu/Pertti Puikkonen ’’ 26,8 23 420 1/26,3a 2/25,1a hpl La 15.9.
10 Eka-Assi/Kari Venäläinen ’’ 25,8 20 120 11/28,5ax 2/25,8 2/26,7a La 15.9.
11 Cherokee/Jarmo Saarela ’’ 25,8 22 620 5/26,7a 4/27,0a -a hlo K 14.9.
12 Wizard Stina/Janne Manninen ’’ 24,7 24 120 1/26,0ax 9/24,8a 6/25,4ax 1/26,4
13 Shemeikka Waltter/Ilkka Korpi ’’ 27,0 22 570 5/32,4a 6/29,0a -a hpl 3/25,5a
14 Vikkeni/Hannu Torvinen ’’ 25,7 26 825 4/26,9a 1/26,8a 1/26,2a 9/28,0ax
15 Ensilento/Mika Forss ’’ 26,1 28 550 2/26,8 hlo5/30,2 2/26,2a 11/27,1
16 Hiskin Muisto/Harri Koivunen 3140 25,6 41 520 6/25,8 hpl 6/26,0x 3/25,6
4. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Uncle Kemp/Antti Ala-Rantala 2100 13,5a 45 000 5/18,5a 3/14,7a 9/14,6a 3/14,3a
2 Hilight Kemp (US)/Tapio Perttunen ’’ 12,7a 45 027 10/13,5a 5/15,4a 1/16,2a 14/18,0x
3 Westcoast Lord/Hannu Korpi ’’ 12,6a 52 146 hpl 1/14,7a 5/16,0a 4/13,6a
4 Bogart Nass/Seppo Sarkola ’’ 13,8a 54 970 3/15,6a 1/15,9a 1/15,6a 7/16,3
5 Born In Birdland/Ari Moilanen ’’ 14,0a 58 012 14/18,4 2/15,3 3/16,3 1/15,5
6 In This Corner (US)/Pekka Korpi ’’ 12,7a 59 196 3/15,4a 7/17,7a 11/16,5a 4/14,5a
7 Etoile Etain/Tommi Kylliäinen ’’ 13,7a 49 140 2/16,5a 1/13,9a 3/16,7a La 15.9.
8 Motivated Hanover (US)/Seppo Markkula ’’ 12,1a 59 146 2/13,2a 2/15,0a 6/12,1a 3/14,6
9 Tabacco Master (SE)/Harri Koivunen ’’ 15,0a 58 365 1/15,1a 2/18,2 hlo9/15,4a 4/17,1a
10 Multiple Choice* (SE)/Jyrki Tammimetsä ’’ 13,8a 53 647 1/14,6a 7/14,0a 1/15,1a 3/15,7a
11 Lord Stanley* (SE)/Esa Holopainen ’’ 13,3a 48 217 6/m18,2a 9/16,4a 4/16,8a 9/20,1a
12 Oliver Jar/Peter Lindroos ’’ 14,0a 49 170 -a hpl 4/15,7a -a hpl 8/16,2a
5. LÄHTÖ Tasoitusajo 2100 m Helsinki
1 Herman Jat/Mika Forss 2100 17,5 4 230 4/17,2a 1/18,1a 8/19,3 4/18,0a
2 Texas Gel/Kari Alapekkala ’’ 17,7 4 630 1/18,2 5/16,5a 2/15,7a T 18.9.
3 Evander Ale/Tuomas Korvenoja ’’ 18,0 4 610 4/16,0a 9/17,1a -a hpl -a hpl
4 Blasmatic Tomson/Jarmo Saarela ’’ 16,7 3 900 6/18,2a 6/17,7a 5/17,0a 7/18,1a
5 Count It/Antti Teivainen ’’ 18,3 4 750 1/17,7a 2/19,1a 7/19,0a 2/17,7a
6 Ridgehead Gunde (SE)/Esa Holopainen ’’ 17,0 3 100 4/18,8 3/17,0 2/20,0 2/20,6
7 Highland Hombre/Märt Pello ’’ 17,2 4 180 9/17,6a 7/18,6a 6/17,2 -a hpl
8 Sam Cape/Hannu Torvinen ’’ 18,3 3 760 11/17,0ax 9/18,4ax 8/m19,2 12/18,9a
9 Head Up High/Harri Koivunen ’’ 17,0 3 680 2/17,3 6/17,2a 5/17,0 1/18,3
10 Ideal Du Point/Ari Moilanen ’’ 18,3 4 640 -a hpl 8/17,2a 1/16,9a -a hll
11 Winston Neyenrode (NL)/Jouni Varamäki 2120 16,5 14 809 8/15,8a 4/16,0a 6/17,3a 6/17,6a
12 Marry Me First/Tuomas Pakkanen ’’ 16,3 14 400 7/17,0a 1/15,6a 10/17,3a 3/16,3
13 Lee Van Cleef/Jorma Ruokonen ’’ 16,4 10 525 11/17,8a 2/17,0a 8/18,2a 6/16,5a
14 Enjoy Sign (SE)/Iikka Nurmonen ’’ 16,6 14 480 -a hpl 1/21,5x 4/16,8a 1/18,6
15 Cessna Toffy Boy/Peter Lindroos ’’ 16,6 10 295 6/21,6a 6/m20,9 10/18,5a 7/18,0a
16 Puerto Cumaribo/Seppo Markkula ’’ 17,6 12 212 4/14,7a 5/15,9a 5/18,6 8/15,1a
6. LÄHTÖ Tasoitusajo 3100 m Helsinki
1 Gany du Ling (SE)/Antti Ala-Rantala 3100 15,3 59 538 10/16,3a 6/14,3a -a hpl 9/16,5a
2 Special Juliano/Kari Alapekkala ’’ 15,6 71 570 8/17,2 1/14,8a 1/15,1a 8/14,8a
3 Global Juggler (SE)/Harri Koivunen ’’ 14,6 66 772 8/16,0a 5/16,5a 10/18,1 H 16.9.
4 Perceval (SE)/Risto Airaksinen ’’ 15,7 57 752 hll 6/15,8 hlo7/17,4a 12/18,5
5 Andy Farming (SE)/Antti Teivainen ’’ 15,5 47 612 2/15,0a 1/16,8 4/16,3 2/15,5
6 Merriment* (SE)/Ari Moilanen ’’ 15,4 54 129 2/15,4a 2/14,7a 8/16,2a 8/13,9a
7 Rocky Kemp/Ilkka Korpi ’’ 15,9 41 087 8/16,1a 7/17,9 1/14,3a 8/15,4a
8 BWT Olly/Mikko Valtonen ’’ 14,8 59 255 3/17,6x 8/16,6 -a k 11/16,7
9 Zoogin’s Day/Tommi Kylliäinen ’’ 14,7 63 590 7/14,2a 5/14,6a 4/13,1a 4/15,7
10 Super Sprinter/Juha Utala 3120 15,0 103 120 12/16,0ax 2/15,2a -a hpl 4/15,4a
11 Kundun Östervang (DK)/Kari Rosimo ’’ 13,7 120 860 8/15,2a -a hll 3/16,8 -a hll
12 Maxwell Magic/Santtu Raitala ’’ 15,9 84 655 4/21,1x 4/14,8a 3/19,3 8/17,5a
13 Quick Profit (CA)/Pekka Korpi ’’ 14,4 144 069 6/14,5a 6/17,3 10/16,8 12/17,1
14 Road Meester/Ilkka Hoffren ’’ 16,6 94 720 hlo4/15,7 5/16,2a 7/14,8a 2/14,4a
15 Tamilphoto* (SE)/Mika Forss ’’ 14,9 116 963 2/12,5a 2/14,8a 2/16,4 1/13,7a
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
