Maatalousuudistus vaatiikansallista soveltamista
EU:n maatalousuudistus vaatii Suomessa vielä kansallista soveltamista. Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen (kok.) mukaan ministeriö neuvottelee siitä tuottajajärjestöjen kanssa.
Kansallisia ratkaisuja tarvitaan ennen muuta siitä, mitkä tuotteet voivat saada tuotantoon sidottuja tukia.
Tuotantoon sidottujen tukien määrä kasvaa uudistuksessa. Se on Koskisen mukaan merkittävä ja Suomelle myönteinen muutos EU:n maatalouspolitiikassa.
Edellisissä EU:n maatalousratkaisuissa tuotantoon sidottuja tukia on pyritty päinvastoin vähentämään.
Sika- ja kanatilat eivät edelleenkään voi saada tuotantoon sidottua tukea.
Toinen kansallista päätöstä vaativa asia on, maksetaanko maatiloille korotettua tukea ensimmäiselle 30 hehtaarille. Se on jäsenmaille vapaaehtoista. Vastaavasti tuki leikkaantuisi 30 hehtaaria ylittävältä peltoalalta.
EU:n maatalousministerien neuvosto ja EU-parlamentti sopivat EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistamisesta keskiviikkona. Sopu noudatti jo keskiviikon lehdessä esitettyjä päälinjoja.
Koskisen mukaan ministerien ja parlamentin yhteistyö sujui ”yllättävän hyvin”. Siihen ansio oli myös Irlannin puheenjohtajuudella.
Maatalousratkaisu merkitsee Suomessa myös sitä, että komission kanssa käytävät neuvottelut kansallisista tuista – eteläisen Suomen 141-tuesta ja pohjoisesta 142-tuesta – pääsevät alkamaan.
Koskinen arvelee sen tapahtuvan toden teolla alkusyksyllä, kun ensin on saatu linjaukset yhteisen maatalouspolitiikan soveltamisesta.
Sivu 6
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
