"Nyrkin heiluttelu ei taskussa auta", Eija Komulainen on pohjoisen ehdokas MTK:n valtuuskunnan puheenjohtajistoon
MTK:n valtuuskunnan ensimmäinen puheenjohtaja Eerikki Viljanen Vihdistä on ehdolla jatkokaudelle. Samoin ensimmäinen varapuheenjohtaja Tiina Linnainmaa Hämeenkyröstä havittelee jatkokautta.MTK-Pohjois-Suomi esittää kuhmolaista Eija Komulaista valtuuskunnan 2. varapuheenjohtajaksi MTK:n valtuuskunnan kokouksessa ensi viikon keskiviikkona Espoossa.
"Nyrkin heiluttelu ei taskussa auta". Motivaatiota löytyy yhteisten asioiden hoitamiseen ja vaikuttamiseen. Päätöksentekijöinä ei ole koskaan liikaa naisia ja myös laajempaa alueellista jakoa luottamushenkilöpaikoissa on hyvä olla", Komulainen perustelee ehdokkuuttaan.
Komulaisen tilalla on lypsykarjaa 32 lehmää ja nuorkarja sekä metsää vajaat 100 hehtaaria. Puoluekannaltaan hän on keskustalainen. Viime syksynä hän oli ehdolla MTK:n johtokuntaan, mutta hävisi äänestyksessä Asko Miettiselle.
Siikajokinen maanviljelijä Matti Heikkilä kertoi luopuvansa valtuuskunnan toisen varapuheenjohtajan paikasta huhtikuun alussa.
”Olen päättänyt, että en ole enää käytettävissä. Katson, että olen tässä ajassa ehtinyt antaa, mitä annettavaa on”, Heikkilä perusteli päätöstään MT:lle.
Valtuuskunnan ensimmäinen puheenjohtaja Eerikki Viljanen Vihdistä on ehdolla jatkokaudelle. Samoin ensimmäinen varapuheenjohtaja Tiina Linnainmaa Hämeenkyröstä havittelee jatkokautta.
Valtuuskunta on MTK:n ylin päättävä elin. Se valitsee johtokunnan ja päättää toimintasuunnitelmat ja talousarviot.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

