Hallinto toimii Suomessa
PORI (MT)
Suomalaisen hallinnon epäkohta on eri ministeriöiden hallintoputket, joilla käytetään valtaa alueilla, totesivat Pauliina Haijanen (kok.) ja Ossi Martikainen (kesk.).
Haijanen nosti erikseen esiin työ- ja elinkeinoministeriön tavan ottaa omalla päätöksellään itselleen osa rahoituksesta, joka ei näin siirry alueille.
”Suomalainen hallinto on toimivaa ja selkeää verrattuna moneen jäsenmaahan”, Martikainen kuitenkin totesi.
EU:n alueiden komitean jäsenet Haijanen, Martikainen ja Anne Karjalainen (sd.) kertoivat komitean työskentelystä Suomi Areenan paneelissa tiistaina.
Komitea osallistuu EU:n lainsäädäntötyöhön antamalla lausuntoja komission, neuvoston ja parlamentin käsittelemistä asioista. Jäsenet valitaan Suomessa edellisten kunnallisvaalien tuloksen perusteella.
Joidenkin maiden edustajat saavat edustamaltaan valtiolta palkkaa ja ovat poliittisessa vastuussa vaaleilla valitulle taholle.
Yleisö oli kiinnostunut siitä, voiko komitea estää liian pikkutarkkojen säädösten tekemisen.
”Lausuntopyynnöt ovat liiankin laajoja”, totesi Karjalainen. Haijanen myönsi säätelyn menevän välillä liian pieniin yksityiskohtiin.
”Liian yksityiskohtaista säätelyä pyritään estämään”, Martikainen sanoi.
”Meillä on poikkeavat luonnonolot. Meidän haasteemme on tunnistaa etukäteen asiat, joihin ne liittyvät”, Martikainen kertoi työskentelystä.
”Suomessa on koko maata koskeva lainsäädäntö ja kuntien tehtävät samanlaisia. Meidän on helppo muodostaa maan yhteinen näkemys”, hän totesi.
Joitakin asioita hoidetaan makroaluemallilla. Tästä ovat esimerkkinä arktisen alueen asiat ja Itämeri-yhteistyö.
Niissä on mukana myös EU:n ulkopuolisia maita.
”Venäjä-yhteys on meidän vahvuutemme”, Karjalainen kuvasi.
Toisaalta edustajat ovat ylpeitä omista alueistaan.
”Suomalaisetkin ovat mutta voisivat olla enemmänkin”, Haijanen sanoi.
Martikainen totesi, ettei alueiden tunnettuuden lisääminen ole vain politiikkaa. ”Yrityksillä on siinä iso rooli.”
Kaikki komitean jäsenet totesivat yhteistyön suomalaisten meppien ja eduskunnan kanssa toimivan hyvin.
HANNA SALONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
