S-Pankki viimeistelee fuusiota marraskuun
S-Pankki ottaa kuukauden aikalisän viimeistellessään fuusiota Lähi-Tapiola Pankin kanssa. Uuden pankin aloitus viivästyy ensi kevääseen.
Fuusiosuunnitelma valmistuu näillä näkymin kuukauden kuluttua, S-Pankin hallituksen puheenjohtaja Jari Annala kertoo.
Muutama yksityiskohta on auki.
Bonusyhteistyötä tarkennetaan. Myös strategisen yhteistyön laajentamisesta neuvotellaan.
Fuusiosuunnitelman enteiltiin valmistuvan lokakuussa, mutta aikataulu ei pitänyt.
Itse fuusio ei ole vaarassa. Annalan mukaan se toteutuu varmasti. ”Aikaa neuvotteluille on vielä hyvin”, hän sanoo.
Uuden S-Pankin oli määrä aloittaa vuodenvaihteessa. Aloituksen viivästymisestä ilmoitettiin jo jokin aika sitten.
Annala uskoo pankin aloittavan huhti–toukokuussa. S-ryhmä omistaa siitä 75 prosenttia ja Lähi-Tapiola 25 prosenttia.
Uusi hallitus aloittaa lopullisen fuusiosopimuksen allekirjoitusten jälkeen. Se luo pankin strategian ja liiketoiminnan periaatteet.
Annala ei ota kantaa, kuuluvatko yritysten ja varsinkin pk-yritysten sekä maatilojen rahoitus uuden pankin toimialaan.
Lähi-Tapiola laajensi varovasti yrityslainoihin ja maatilalainoihin. S-Pankki on keskittynyt kulutusluottoihin, mikä tukee kaupassa asiointia.
S-Pankilla on 2,6 miljoonaa asiakasta. Se tarjoaa rajattomia mahdollisuuksia. Voimakkaaseen kasvuun uusi pankki ei Annalan mukaan pyri.
”Se vaatisi paljon omaa pääomaa. Kasvutavoitteet suhteutetaan pankin kokoon ja pääomarakenteeseen.”
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
