Petu meni puihin
Eduskunnan noin vuosi sitten hyväksymä pienpuun energiatuki (petu) ei toteudu, koska EU:n komissio ei sitä hyväksy.
Komission kielteisen kannan perusteluna on työ- ja elinkeinoministeriön mukaan se, että tuki menee metsänomistajalle eikä energian tuottajalle. Tästä syystä petu rikkoo EU:n säädöksiä valtiontuista.
Lopputuloksen kannalta ei ole suurta merkitystä, menisikö tuki energian tuottajalle vai metsänomistajalle. Lopputulos on kuitenkin tärkein. Kysymys on siitä, kannattaako energiapuun korjuu vai ei.
Komission kielteinen päätös lyö korville sen itse asettamia ilmastotavoitteita. Suomi on sitoutunut nostamaan uusiutuvan energian käyttöä vuoteen 2020 mennessä reippaasti. Tavoitteeseen ei päästä ilman metsäenergian käytön lisäämistä. Vahvasta tuesta huolimatta tuulivoimalla ei tavoitetta saavuteta.
Keinoja parantaa energiapuun korjuun kannattavuutta on hallituksella komission päätöksestä huolimatta edelleen olemassa. Ellei mitään tehdä, palaa kivihiiltä voimaloissa entistä enemmän.
Vuonna 2008 suomalainen metsäteollisuus oli syvissä vaikeuksissa. Yhdysvalloista alkanut talouskriisi yhdistettynä Venäjän asettamiin puutulleihin olivat liikaa. Koska hallitus ei voinut tukea suoraan metsäteollisuutta, päätettiin alentaa puun myynnin verotusta määräajaksi. Tavoitteena oli alentaa metsäteollisuuden ostaman puun hintaa. Kysymys oli epäsuorasta tuesta teollisuudelle.
Suomalainen metsäteollisuus oli huolissaan siitä, että energiatuki johtaisi jalostukseen kelpaavan puun polttamiseen. Komission päätös voi johtaa teollisuuden pelkojen toteutumiseen, koska suurempien puiden korjuu on tehokkaampaa. Se ei kai ole kenenkään, ei edes komission tavoite?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
