Ruotsin metsäteollisuusselvinnyt Suomea paremmin
Ruotsin metsäteollisuus on selvinnyt alaa ravistelleesta muutoksesta Suomea selvästi paremmin.
Suomessa metsäteollisuudesta hävisi työpaikkoja vuosina 2004–2011 enemmän kuin Ruotsista, ilmenee Pellervon taloustutkimus PTT:n selvityksestä.
Paperi- ja sellutehtailla työskentelevien määrä väheni Suomessa liki kolmanneksen, Ruotsissa vajaan viidenneksen.
Ruotsissa palkat ovat nousseet niin, että palkkasumma paperi- ja selluteollisuudessa on säilynyt ennallaan. Suomessa palkkasumma on kutistunut lähes yhtä paljon kuin henkilöstön määrä.
PTT:n toimitusjohtajan Pasi Holmin mukaan Ruotsissa on huolehdittu kilpailukyvystä paremmin.
Ruotsin kokonaistuotanto kasvaa PTT:n mukaan 2008–2013 noin kahdeksan prosenttia, Suomen supistuu pari prosenttia.
Ruotsin etumatka kasvanee entisestään, koska sen talouden ylijäämän vuoksi teollisuutta ei rasiteta uusilla veroilla.Sivu 9
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
