Puukot haavassa
passipaikalla
Poliitikot ovat vain ihmisiä. Jopa parasta työikäänsä elävä sekoilee joskus paineiden alla. Ei siis ole aivan käsittämätöntä, että valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) tölväisi tökerösti lähes isoisänsä ikäistä Kauko Tuupaista (ps.) eduskunnan kyselytunnilla.
Tuupainen kysyi aivan asiallisesti hallituksen juuri kertomasta suuresta verouudistuksesta. Ei hän voinut tietää siitä yksityiskohtia päinvastoin kuin työmarkkina- ja yrittäjäjärjestöt, jotka kommentoivat uudistusta täsmällisesti jo monta tuntia ennen kuin hallitus oli laskenut ensimmäistä tiedotettaan julkisuuteen.
Tuskin Urpilainen pelkäsi Tuupaista, mutta oma puolue saattaa esittää inhottavampia kysymyksiä. Ensi tiedot verouudistuksesta kertovat, että jotkut hyötyvät nykytilanteeseen verrattuna satumaisesti. Suuremmat yritykset saavat verohyötyä 900 miljoonaa, kun kansalaiset saavat keppiä.
Aukkoa ei paikata limsalla ja kossulla, sanoi perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini. Pk-yrittäjät sen maksavat, arveli keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä synkästi.
Pyhä kolmikanta päätti poistaa työntekijöiden vuosiloman aikaisen sairauskarenssin. Kokoomus äänesti kiltisti mukana satojen miljoonien lisäkulut yrityksille. Yrittäjäsiipi kiristeli hampaitaan ja keskusta väänteli armotta puukkoa haavassa kerrankin kahvan puolella.
Kolmikanta tulkitsi EU-direktiiviä väärin. Ei noin pitkälle olisi tarvinnut mennä, sanoi Eeva-Maria Maijala (kesk.).
Kokoomus yritti kaikkensa, sanoi Eero Suutari (kok.). Arto Satonen (kok.) kertoi, että kolmikanta suostui kokoomuksen pyynnöstä kuulemaan jopa Suomen Yrittäjiä, mutta asia oli jo edennyt liian pitkälle. Satonen muisteli punamultapääministeri Matti Vanhasen (kesk.) taipuneen samalla tavalla.
Perussuomalaiset äänestivät valiokunnassa tässä asiassa hallituksen riveissä. Suuressa salissa ryhmän enemmistö äänesti hallitusta vastaan.
Eduskunnassa ratkaisee virkaikä paljon. Vanhat edustajat saavat parhaat valiokuntapaikat, mikä rikkiviisaita nuoria tietysti suunnattomasti suututtaa.
Halutuin paikka on valtiovarainvaliokunta. Perussuomalaisten jytkyn vuoksi siellä on nyt kaksi ensikertalaista, mutta keskimäärin jäsenet istuvat neljättä vaalikautta.
Valtiovarainvaliokunta on haluttu, koska se on taitavalle poliitikolle eduskunnan paras paikka vaikuttaa. Yhden sanan muutos budjetin tai budjettilain perusteluihin saattaa vaikuttaa puolen miljoonan suomalaisen elämään.
Ulkoasiainvaliokunnassa virkavuosien keskiarvo on vieläkin korkeampi. Siinä painavat enemmän perinteet. On hienoa päästä toisinaan puhumaan tasavallan presidentin kanssa valtakunnan asioista. Kokoomuksen kolme kokeneinta edustajaa ovat istuneet eduskunnassa yhteensä 105 kunnian vuotta. He aloittivat jo presidentti Urho Kekkosen aikana. Heistä tosin vain Ilkka Kanerva pääsi Kekkosen puheille.
Muihin valiokuntiin pääsee enemmän harrastuksen perusteella. Maa- ja metsätalousvaliokuntaan on keskustalaisilla perinteisesti verinen kilpa. Muista puolueista sinne menee vapaaehtoisesti vain Kari Rajamäki (sd.), joka peri paikkansa pitkäaikaiselta maatalouspoliitikolta Erkki Liikaselta (sd.).
Lakivaliokuntaan ei halua kukaan. Jos edustaja joutuu toiseksi vaalikaudeksi lakivaliokuntaan, hän on ryhmänsä johdon ankarassa epäsuosiossa.
Työ- ja tasa-arvovaliokunta on lähes yhtä ikävystyttävä paikka. Muutama vasemmistolainen sinne varta vasten pyrkii, mutta Jukka Gustafssonia (sd.) lukuun ottamatta harva pitkäaikaisempaa pesää tekee.
Perussuomalaisten demaritaustaiset Jari Lindström ja Maria Tolppanen menivät työasiainvaliokuntaan kuin kotiinsa ja äänestivät sairauskarenssin poistossa emopuolueensa mukana. Pari muuta pakeni kesken äänestyksen. Suuressa salissa ryhmätoverit eivät riemuinneet.
PEKKA ALAROTU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
