Rauhoitettujen lintujen ampumiset metsästyksen yhteydessä ovat harvinaisia yksittäistapauksia
Rangaistusasteikko vaihtelee tuomitsematta jättämisestä pienehköön sakkoon.
Metsästettävistä vesilinnuista kuvan sinisorsa muistuttaa rauhoitettua harmaasorsaa. Kuva: Sami KarppinenRauhoitettujen lintujen ampumiset ovat harvinaisia yksittäistapauksia, sanoo Itä-Suomen poliisin ylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen.
Vuosittain ilmoituksia tulee muutamia pitkin metsästyskautta. Ne ovat koskeneet esimerkiksi joutsenten ampumista, hanhia tai isoja sorsalintuja.
Metsästysrikoksiin erikoistunut rovaniemeläinen asianajaja Hannu Lukkarila asianajotoimisto Lukkarila & Ahola Oy:stä kertoo saavansa hyvin harvoin yhteydenottoja koskien rauhoitettujen lintujen ampumisia.
Lukkarilan mukaan näyttö on yleensä selvä tapauksissa, joissa rauhoitettu lintu on ammuttu. Usein tekijä itse ilmoittaa asiasta poliisille. Syytteitä nostetaan harvoin.
Rangaistusasteikko vaihtelee tuomitsematta jättämisestä pienehköön sakkoon. Korvaussumman määrääminen ja myös määrä ovat harkinnanvaraisia sekä soviteltavissa.
Hän kertoo hoitaneensa esimerkiksi tapausta, jossa oli ammuttu uivelonaaras. Tekijät jätettiin inhimillisen erehdyksen vuoksi tuomitsematta ja korvausvaatimus hylättiin.
Toinen esimerkki rauhoitetun linnun ampumisesta oli eläintarhasta karanneen punakaulahanhen ampuminen. Siitä tekijä tuomittiin pieneen sakkoon ja muodolliseen korvaukseen. Molemmissa tapauksissa tapahtumien kulku oli riidaton, mutta kysymys oli teon rikosoikeudellisesta arvioinnista ja valtiolle tuomittavasta korvauksesta.
Ylikomisario Pohjolaisen mukaan laillisen metsästyksen valvontaan resursseja on vähän. Suomen Metsästäjäliiton vesilintuasiantuntija Jaska Salonen toivoo, että resursseja olisi enemmän. "Se lisäisi luottamusta metsästäjiä ja metsästystä kohtaan."
Metsästykseen kohdistuu huomattavan paljon julkista mielenkiintoa ja jokainen metsästäjä on harrastuksensa käyntikortti. Metsästäjäliitolla on ehdoton nollatoleranssi rikkomuksia kohtaan, hän jatkaa.
Sekä Salonen että BirdLife Suomen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi ovat yhtä mieltä siitä, että kukaan ei ammu rauhoitettua lintua tahallaan.
Salosen mukaan metsästäjien riistalajien tunnistuksessa ei ole ongelmia. Lehtiniemi kuitenkin arvioi, että metsästäjäkuntaan kuuluu hyvien tunnistajien lisäksi myös niitä, joiden taidot kaipaisivat petrausta. Välinpitämättömien joukko on hänen arvion mukaan pieni.
Salonen ehdottaa, että lintujen tunnistuskoulutusta järjestettäisiin yhteistyössä BirdLifen kanssa.
Kouvolan poliisilla on parhaillaan tutkinnassa, ammuttiinko viime viikolla Kouvolassa kyyhkyjahdin avauksessa rauhoitettu uuttukyyhky.
Yle Kotka teki 10.8. jutun sepelkyyhkyjahdin aloituksesta. Ylen toimittaja tallensi metsästyssaaliin videolle. Saalislinnuista yhden on epäilty tutkintapyynnön mukaan olevan rauhoitettu uuttukyyhky. Tutkintapyyntö on tehty luonnonsuojelulain rikkomisesta.
Ympäristöministeriön määrityksen mukaan uuttukyyhkyn ohjeellinen arvo on 589 euroa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
