S-ryhmän myynti kasvoi yli seitsemän miljardin – veturina marketkauppa
S-ryhmään kuuluvien alueosuuskauppojen, SOK:n ja niiden tytäryhtiöiden veroton vähittäismyynti tammi–kesäkuussa 2025 oli 7 005,2 miljoonaa euroa.
SOK:n pääjohtaja Hannu Krook on tyytyväinen marketkaupan hyvään myynnin kehitykseen. Kuva: Jarkko SirkiäS-ryhmän marketkaupan veroton vähittäismyynti oli tammi–kesäkuussa 5 326,1 miljoonaa euroa. Tiedotteen mukaan kasvua edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna oli 2,1 prosenttia.
Viileä kesän alku näkyi kuluttajien ostoskorissa. Juomien ja jäätelöiden kysyntä oli edellisvuotta vähäisempää, kun taas ruoanlaittoon liittyvien tuotteiden ja esimerkiksi vihannesten kysyntä kasvoi.
”Marketkaupan hyvä myynnin kehitys kertoo, että olemme onnistuneet tarjoamaan kuluttajien arvostaman edullisen ja monipuolisen ostoskorin. Arvioimmekin, että päivittäistavarakaupassa myyntimme kehittyi ensimmäisellä vuosipuoliskolla edelleen alan muuta markkinaa vahvemmin”, SOK:n pääjohtaja Hannu Krook sanoo tiedotteessa.
”Arvioimmekin, että päivittäistavarakaupassa myyntimme kehittyi ensimmäisellä vuosipuoliskolla edelleen alan muuta markkinaa vahvemmin.”
Käyttötavarakaupassa HD-siirtymä kiihdytti televisioiden myyntiä Prismoissa. Verkkokaupassa myynti jatkoi vahvalla kasvu-uralla.
S-ryhmän erikoiskaupan puolella myynti oli tammi–kesäkuussa 120,5 miljoonaa euroa. Edellisvuoden tasosta myynti jäi 3,3 prosenttia. Tuore yhteistyö ruotsalaisen Åhlens-tavarataloketjun kanssa toi puolestaan kesän alussa valikoimiin uusia kuluttajia kiinnostavia tuotemerkkejä.
S-ryhmän liikennekaupan kokonaismyynti oli tammi–kesäkuussa 949,5 miljoonaa euroa. Polttonesteiden maailmanmarkkinahintojen laskun vuoksi euromääräinen myynti jäi edellisvuoden tasosta 5,9 prosenttia. Erityisen vahvaa myynnin kehitys oli sähkölatauksessa sekä autopesuissa, joiden myyntiä vauhdittivat kevään vaihtelevat säät.
S-ryhmän matkailu- ja ravitsemiskaupan tammi–kesäkuun myynti oli 389,5 miljoonaa euroa, jossa kasvua edellisvuodesta oli 1,8 prosenttia.
”Matkailukauppa on vaikeiden vuosien jälkeen vähitellen palautumassa koronaa edeltävälle tasolle. Alueelliset erot ovat kuitenkin suuria. Lapin ja pohjoisen vetovoima on vahvaa, mutta tarvitsemme vielä merkittävästi lisää kansainvälisiä matkailijoita etenkin pääkaupunkiseudulle”, Hannu Krook toteaa.
S-ryhmän osuus on noin puolet päivittäistavarakaupasta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






