Koirien tunnistusmerkinnästä tulee pakollista – kaikki koirat tullaan kirjaamaan yhteen rekisteriin
Rekisteri saataneen käyttöön aikaisintaan vuonna 2022.
Näitä karkeakarvaisen mäyräkoiranpentuja kuvattiin MT:n juttua varten, kun niille tehtiin eläinlääkärin tarkastus sekä tunnistusmerkintä. Kuva: Pentti VänskäSelvitys virallisen koira- ja kissarekisterin perustamisesta Suomeen on valmistunut, tiedotti maa- ja metsätalousministeriö (MMM). Rekisteri tullaan perustamaan, mutta ensi vaiheessa vain koirien osalta.
"Koirarekisterin perustaminen ja koirien tunnistusmerkinnän säätäminen pakolliseksi on merkittävä askel koirien paremman terveyden ja hyvinvoinnin puolesta. Koirien pakollisella tunnistusmerkinnällä haluamme erityisesti ehkäistä pentutehtailua ja laitonta maahantuontia, sekä helpottaa irrallaan tavattujen koirien palauttamista", maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä sanoo.
Koirien pakollinen tunnistusmerkintä ja rekisteröinti luovat pohjaa lainsäädännön laajentamiseen myös kissoille. Suomen on jo korkea aika edetä asiassa, sillä koirien tunnistusmerkinnästä ja rekisteröinnistä on jo säädetty useissa Euroopan maissa, toteaa Leppä.
MMM on linjannut, että rekisterin perustamisessa tultaisiin ensisijaisesti selvittämään mahdollisuutta käyttää apuna yksityistä toimijaa, joka huolehtii sekä tietojärjestelmästä että rekisterin edellyttämästä tietokannasta.
Lainsäädännön mukainen virallinen rekisterinpitäjä olisi kuitenkin Ruokavirasto. Virasto tulee kilpailuttamaan hankkeen etsiessään sopivaa tahoa viranomaista avustavaan rooliin.
Uuden rekisterin kilpailutus, kehitystyö ja käyttöönotto sekä tietoturvaan ja tietosuojaan liittyvät vaatimukset vievät aikaa. Näillä näkymin rekisteri saataneen käyttöön aikaisintaan vuonna 2022, arvioitiin MMM:n tiedotteessa.
Rekisterin edellyttämä lainsäädäntötyö tullaan käynnistämään tämän vuoden aikana.
Koirarekisterin perustamista esitettiin selvitettäväksi viime syksynä eduskunnalle annetussa esityksessä eläinten hyvinvointilaiksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

