Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Kauppasota kuumenee – Kiina uhkaa Yhdysvaltoja 50 miljardin dollarin tuontitulleilla

    Yhdysvallat julkisti keskiviikon vastaisena yönä Suomen aikaa listan kiinalaisista tuotteista, joihin aiotaan kohdistaa tuontitulleja.
    Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi jo viime kuussa, että Yhdysvallat asettaa tulleja Kiinasta tuotaville tavaroille kymmenien miljardien dollarien edestä.
    Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi jo viime kuussa, että Yhdysvallat asettaa tulleja Kiinasta tuotaville tavaroille kymmenien miljardien dollarien edestä. Kuva: LEHTIKUVA/AFP

    Kiina uhkaa Yhdysvaltoja uusilla, noin 50 miljardin dollarin tuontitulleilla. Tullilistalla on toista sataa tuotetta, muun muassa lentokoneita, autoja ja soijapapuja. Tullit ovat vastatoimi Yhdysvaltain suunnittelemista vastaavista tulleista kiinalaistuotteille.

    Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppasota on kuumentunut niin, että tullit uhkaavat nyt yhteensä sadan miljardin euron arvosta tuotteita. Maiden välisen kaupan arvo oli viime vuonna 580 miljoonaa.

    Erityisesti soijapapuja uhkaavat mahdolliset tullit voivat olla paha isku Yhdysvalloille, sillä kolmannes papusadosta myytiin viime vuonna Kiinaan. Papuja tuotetaan eniten niissä osavaltioissa, jotka olivat presidentti Donald Trumpin vahvaa kannatusaluetta toissa vuoden vaaleissa.

    Kiina on toistuvasti ilmoittanut, ettei se halua kauppasotaa, mutta on valmis vastaamaan Yhdysvaltojen tulleihin samalla mitalla.

    "Mitkään yritykset saada Kiina polvilleen uhkauksilla ja pelottelulla eivät ole koskaan onnistuneet, eivätkä tule onnistumaan nytkään. Kauppasodassa ei ole voittajia, vaan se aloittaja vahingoittaa aina myös itseään", valisti Kiinan ulkoministeriön edustaja Geng Shuang.

    Yhdysvallat julkisti keskiviikon vastaisena yönä Suomen aikaa listan kiinalaisista tuotteista, joihin aiotaan kohdistaa tuontitulleja. Tulleja asetetaan noin 50 miljardin dollarin eli noin 40,6 miljardin euron edestä.

    Lista sisältää muun muassa teollisuuskemikaaleja, lääkkeitä ja elektroniikkaa. Listalla olevien ehdotettujen tuotteiden perusteella tuontitullit kohdistuvat etenkin muun muassa Kiinan ilmailu- ja koneteollisuuteen. Lista on vielä viimeistelemättä.

    "Lista ehdotetuista tuotteista perustuu laajoihin talouden analyyseihin. Lista kohdistuu tuotteisiin, jotka hyödyttävät Kiinan teollisuussuunnitelmaa", Yhdysvaltain kauppapoliittinen edustaja Robert Lighthizer sanoi tiedotteessa.

    Hänen mukaansa tavoitteena on, että tullien vaikutukset Yhdysvaltain talouteen olisivat mahdollisimman vähäiset.

    Listalla on noin 1 300 tuotetta. Lista on uutistoimisto AFP:n mukaan 30 päivän ajan julkisesti arvioitavana ennen sen voimaantuloa. Tieto tarkasteluajan pituudesta on kuitenkin vaihdellut. Esimerkiksi uutiskanava CNN:n mukaan Yhdysvaltain hallinto pitää toukokuun 15. päivä julkisen kuulemisen amerikkalaisyrityksille, mutta kanavan mukaan on silti epäselvää, milloin tullit tulevat voimaan.

    Kiina otti maanantaina käyttöön 15 ja 25 prosentin suuruisia tulleja yhteensä lähes 130 amerikkalaiselle tuotteelle, muun muassa sianlihalle, hedelmille ja viinille. Tällä Kiina vastasi Yhdysvaltojen aiemmin asettamiin tuontitulleihin, jotka ovat teräkselle 25 prosenttia ja alumiinille 10 prosenttia.

    Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi jo viime kuussa, että Yhdysvallat asettaa tulleja Kiinasta tuotaville tavaroille kymmenien miljardien dollarien edestä.

    Kauppakiista on painanut aiemmin tällä viikolla maailman osakemarkkinoita laskuun.