Lapsen lailla
SANA mikkelinpäiväksi
Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?”
Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi:
”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.”
Matt. 18: 1–6, 10
”On oppi yksinkertainen ja luotaamattoman syvä. Nelivuotias poikani osaa sen, kun hän sanoo, Jeesus on hyvä.”
Jaakko Haavio on runossaan sanonut sen, mistä Mikkelinpäivän evankeliumissa on kysymys. Lapsi on meille esimerkki oikeanlaisesta uskosta. Lapsi ei epäile, hän luottaa ja uskoo. Hän ymmärtää, että lahja on lahja ja ottaa sen iloiten vastaan.
Vai oletteko koskaan kuulleet lapsen suusta, kun hän saa lahjan: en voi ottaa tätä vastaan. Me aikuiset aina epäilemme, olemmeko me nyt varmasti ansainneet tämän.
Meidän tapamme ottaa vastaan lahja on usein: ”Tämä nyt on aivan liikaa.” Meillä aikuisilla on vastaanottamisen ongelma. Lapsella tätä ongelmaa ei ole. Usko on lahja ja lapsi ottaa senkin lahjan vastaan epäröimättä.
Me olemme tottuneet aina ansaitsemaan kaiken. Kaikki, mitä on, on omalla kovalla työllä ansaittu. Ilmaiseksi ei ole koskaan saatu mitään.
Näin on monen ihmisen kohdalla. Uskonelämässä kaikki on toisin, eivätkä nämä samat säännöt päde uskonelämään, vaan kaikki on lahjaa ja armoa. Jumalan suurta armoa, jota me emme ole mitenkään ansainneet.
Lapsi on vastaanottavainen ja siksi esimerkki oikeasta luottamisesta. Hän tietää, ettei voi tulla toimeen omillaan. Hän tarvitsee muita. Hän elää toisten huolenpidon ja
rakkauden varassa.
Jeesus sanoo: ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa.”
Meidän silmissämme lapsi on pieni ja avuton. Jumalan silmissä, joka näkee pintaa syvemmälle, hän on suurin. Hän mittaa eri mitalla kuin me mittaamme. Lapsi ei epäile vaan luottaa.
Me pyrimme aina tulemaan omillamme toimeen ja olemme itseriittoisia. Se sopii huonosti hengelliseen elämään. Uskossa on kysymys Jumalan armon varaan jättäytymisestä, ei omista mahdollisuuksista saati ansioista.
Lapset uskovat myös enkeleihin, mutta meidän aikuisten mielestä ne kuuluvat vain lastenkammareihin. Jokaisella meistä kuitenkin on enkeli. Mekin tarvitsemme varjelusta ja suojelusta. Ei ole oikein väheksyä enkelien apua. Enkeleillä on oma tärkeä tehtävä Jumalan luomassa maailmassa. Kaikki ei ole siinä, mikä näkyy silmillemme. On myös näkymätön todellisuus.
Meitä kuljettaa koko elämämme matkan ajan enkeli. ”He varjelevat lapsuuden ja nuoren elämämme, seuraavat päiviin vanhuuden, kulkevat lähellämme. Me saamme laulaa ilolla. He saattavat myös kuollessa iäiseen kotiin meitä.” (Vk. 137:2)
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
