Hellan kulmilta Kateutta ja kausiruokaa
Hävettää.
Sorruin kiireessä ostamaan nuudeleita pikaisesti kyhätyn vokin jatkeeksi. Kotona tarkistan: alkuperämaa on Kiina. Kaikista maailman maista olen ostanut kiinalaista ruokaa.
Tätä en tee toiste. Haluan olla vastuullinen kuluttaja.
Onnistunkin joskus. Valitsen kotimaista ja lähellä tuotettua aina, kun se on mahdollista. Tiedän syömäni lihan alkuperän, vältän tonnikalaa, riisiä ja ruuan heittämistä roskiin.
Silti tunne toistuu.
Pikkukunnan lähikaupassa ei ole suomalaista kermaviiliä. Kello on paljon, toinen kauppa ei ole enää auki. Mukaan tulee virolainen maitotuote ja huono omatunto.
Kotona huomaan, että voi on lopussa.
Palaan kauppaan seuraavana päivänä. Mukaan löytyy kotimaista voita ja kasa muuta tavaraa. Kaikki ei ole tarpeen, vaikka syödyksi tuleekin.
Sama toistuu noin kahden päivän jälkeen. Kymmenen kilometrin etäisyys ruokakauppaan ei näytä olevan tarpeeksi, että onnistuisin suunnittelemaan kulutustani paremmin.
Olen kateellinen ystävälleni. En siksi, että hänen rahatilanteensa on talviaikaan tiukka vaan upeasta taidosta. Suunnittelusta.
Eila tankkaa autonsa talvisin kerran kuussa. Sen on riitettävä.
Kauppaan on matkaa vain piirun enemmän kuin minulla, mutta hän käy siellä noin kahden viikon välein.
Mukana on harkittu ostoslista, lähinnä maitotuotteita, hiivaa, jauhoja ja kahvia. Ehkä täydennyksiä juuresvarastoon.
Jos jokin loppuu ennen seuraavaa kauppareissua, aikuinen pärjää ilman. Jätemäärä ja painokin pysyvät kurissa luonnostaan.
Pääosan ravinnosta tarjoavat uuteen satokauteen asti kotipuutarhuri-harrastelampurin pakastin ja kylmiö.
Ateriat eivät suinkaan ole niukkoja vaan herkullisuudessaan ykkösluokkaa.
Omat kanat munivat melkein läpi talven. Talviomenat säilyvät yli joulun, perunat kesään. Mehuja, hilloja ja säilykkeitä riittää viemisiksikin.
Omassa pakastimessani on vielä viime kesän mustikoita. Silti ostin mandariineja.
Paljon on vielä opittavaa. Eila kaltaisineen on esimerkkini.
TERHI TORIKKA on Maaseudun
Tulevaisuuden
toimittaja.
terhi.torikka@
mt1.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
