päivän punkti Täysi sotku
Maailmassa on joskus hankkeita, joissa kaikki menee pieleen. Kuntauudistuksessa on aineksia tällaiseen. Siitä on tulossa täydellinen sekoomus.
Kataisen sixpack-hallituksen ohjelmaan kirjoitettiin, että kuntarakenne uudistetaan.
Työ aloitettiin sillä, että tehtiin karttaharjoitus. Suomeen piti tehdä 70 kuntaa. Luku oli 70, koska se tuntui mukavalta. Menetelmä tunnetaan maailmalla niin sanottuna Stetson-menetelmänä.
Kokoomus sitoutui kuntauudistukseen niin korviaan myöten, että rupesi puhumaan pakkoliitoksista. Se ei tuntunut kunnissa hyvältä.
Ensimmäisenä parkaisivat kokoomuslaiset kunnanjohtajat. Monet kauhistuivat sitä, että heidän hyvin toimivat kuntansa lopetettaisiin. Samalla loppuisi tietysti kunnanjohtajuus.
Ongelma tuli myös pääkaupunkiseudulla. Helsinki, joka on suurin, haluaisi vielä suuremmaksi. Tämä ei tietenkään sovi Espoolle ja Vantaalle, jotka kauhistuivat Helsingin valloitushaluja. Muistissa on vielä niin sanottu operaatio Vapaavuori, jolla Helsinki ryösti Sipoosta länsipuolen.
Kun uudistus alkoi tökkiä, hallituskumppani SDP hyppäsi kelkasta ja ilmoitti, että se ei hyväksykään pakkoliitoksia. Demarit siirtyivät pöydästä eteiseen ja kaatoivat lähtiessään kastikkeen tyynesti hallituskumppaninsa syliin.
Kuntauudistus tarvitaan, koska Suomessa on terveydenhuollon kriisi. Kun projekti juuttui paikalleen, päätettiin kiristää ruuvia. Jos ei kerran hyvällä, niin sitten pahalla. Hallitus päätti lakkauttaa sairaanhoitopiirit.
Päätös oli monen mielestä älytön. Nyt sotkettiin sellainenkin asia, joka vielä jotenkin toimi.
Koko kuntauudistus olisi ehkä pelastettavissa, jos meille hyväksyttäisiin eurooppalainen malli. Esimerkiksi Ruotsissa terveydenhuolto on landstingetin eli maakuntahallinnon tehtävänä. Miksi sellainen ei toimisi myös Suomessa?
Vastausta on vaikea antaa. Jotkut asiat vain ovat niin kuin ovat. Maakuntahallintoa vastustetaan sen takia, että sitä on aina vastustettu. Läänitkin piti lakkauttaa, vain jotta ne saatiin perustaa uudestaan toisella nimellä.
Yhdessä suhteessa projekti on onnistunut hyvin. Se antaa aiheen vielä moneen uuteen väitöskirjaan.
Kuntauudistus on hyvä esimerkki huonosti valmistellusta poliittisesta hankkeesta, jossa kaikki menee pieleen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
