Kokoomus kertoo tekevänsä välikysymyksen, jos hallitus ei budjettiriihessä tee päätöksiä talouden oikaisemiseksi
Riihi on kokoomuksen mukaan viimeinen paikka tarkastella hallituksen ohjelmaa uudestaan
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo (vas.), kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen kertoivat välikysymysaikeestaan keskiviikkona eduskunnassa.Kokoomus aikoo jättää välikysymyksen, jos hallitus ei budjettiriihessä kykene tekemään päätöksiä velkakierteen pysäyttämiseksi, uudesta työllisyystavoitteesta ja ratkaisuista kilpailukyvyn parantamiseksi. Budjettiriihi on kokoomuksen mukaan viimeinen paikka tarkastella hallituksen ohjelmaa uudestaan ja antaa eduskunnalle tiedonanto päivitetystä ohjelmasta.
"Me emme voi lähteä siitä, että lisätalousarviolla siirrellään kymmeniä miljardeja yhteistä, veronmaksajilta kerättävää varallisuutta ilman, että on ohjelma siitä, miten Suomi tästä nousee, miten me selviämme", sanoi eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen tiedotustilaisuudessa eduskunnassa.
Kokoomuksen mukaan on parlamentarismin halventamista väittää jatkavansa vanhalla ohjelmalla, kun tilanne ympärillä on muuttunut ja hallitus on itsekin muuttanut toimintaansa sen mukaisesti. Välikysymys tehtäisiin hallituksen työllisyys- ja talouspolitiikasta.
Hallituksen budjettiriihi on kuun puolivälissä.
Kokoomus arvostelee hallitusta myös elinkeinoelämän kanssa riitelystä. Se odottaa hallitukselta toimia, joilla estetään yt-kierre ja luodaan vakaa talouden näkymä.
"Hallituksen on luotava ennustettavuutta, vakautta ja ennustettavuutta sille, että Suomeen kannattaa investoida", sanoi puolueen puheenjohtaja Petteri Orpo.
Kokoomuksen johtoa pyydettiin keskiviikkoisessa tiedotustilaisuudessa listaamaan menopuolelta sellaisia kohteita, joista voisi nyt karsia. Orpon mukaan kuntien pysyviä menoja ei pitäisi lisätä. Esimerkiksi lakisääteinen oppivelvollisuusiän korottaminen on sen kaltainen toimenpide, mitä ei kannattaisi nyt tehdä.
"Kaikki menojen lisäykset pitää käydä läpi. Minä en aio tässä ryhtyä leikkauslistoja laatimaan, koska tämä kokonaisuus on niin valtava."
Kokoomus hyväksyy sen, että tässä tilanteessa otetaan lisää velkaa.
"Samaan aikaan joka ainut euro pitää miettiä, onko se tarpeellinen", Orpo sanoi.
Kokoomuksen mukaan hallitusohjelman 75 prosentin työllisyystavoite on edelleen oikea, mutta se vaatii nykytilanteessa yli sadantuhannen työsuhteen lisäyksen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
