Hallitus arvioi poikkeusoloista luopumista ensi maanantaina
Valmiuslaki on ollut voimassa maaliskuun puolivälistä saakka.
Suomi on ollut poikkeusoloissa maaliskuun 17. päivästä alkaen. Hallitus pohtii ensi viikon maanantaina, onko valmiuslain suomille toimivaltuuksille enää tarvetta. Kuva: Stina HaasoHallitus arvioi maanantaina 15.6. tarvetta valmiuslain suomille toimivaltuuksien jatkamiselle. Tällä hetkellä valtuudet ovat voimassa 30.6. saakka.
Toimivaltuuksien käyttö on perustunut siihen, että ne ovat välttämättömiä koronaviruksen leviämisen ja sen aiheuttamien haittojen estämiseksi.
Kesäkuun lopun jälkeen näin ei kuitenkaan välttämättä enää ole, vaan esimerkiksi terveydenhoidon kapasiteetin kestokyky ei vaarannu, jos valmiuslain nojalla tehdyistä toimista luovutaan.
Ennen päätöstä hallitus aikoo kuitenkin vielä seurata rajoitteiden purkamisen seurauksia.
Mahdolliseen toiseen aaltoon ja koronaviruksen leviämisen uuteen kiihtymiseen Suomessa hallitus aikoo varautua muokkaamalla normaaliolojen lainsäädäntöä. Muutoksia suunnitellaan esimerkiksi tartuntatautilakiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
