Suomen Kuvalehti: Norjan lohen pörssihinta romahti puoleen
Hinnan lasku ei vielä näy kuluttajalle.Suomen kuvalehti kertoo, että norjalaisille kalankasvattajille maksettiin lohikilosta 8,13 euroa tämän vuoden tammikuussa. Tällä hetkellä hinta on Norjan lohipörssissä reilut neljä euroa.
Suomalaisille kuluttajalle hintojen lasku on lehden mukaan toistaiseksi näkynyt vain hivenen. Käsitelty lohifilee maksaa kaupan kalatiskissä edelleen 23–25 euroa kilolta, kalleimmillaan lohifileen hinta oli yli 27 euroa kilolta.
Hintojen laskua hidastaa joulusesonki, jolloin kalan kysyntä kasvaa.
SK:n haastattelema Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Jari Setälä arvioi, että Norjan lohi on eräänlainen suunnannäyttäjä. Sen hintakehitys vaikuttaa myös muiden kalojen hintaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

