VERKOSSA SANOTTUA ”Eipä toimi sääpalvelu”
Maaseudun Tulevaisuuden sähköisiin palveluihin vaadittavan kirjautumisen ongelmat olivat viime viikon ylivoimaisesti suurin puheenaihe MT:n verkkosivujen kommenteissa.
Palaute oli pettynyttä, turhautunutta ja erittäin kriittistä.
”Ei toimi tänäänkään”, totesi tympääntynyt ykskantaan perjantaina.
”Saadaankohan tämä joskus toimimaan? Nyt ei ainakaan pääse uusilla eikä vanhoilla tunnuksilla, ei saa uudelleen rekisteröityä sähköpostiosoitetta.”
Kirjautuminen otettiin tauon jälkeen käyttöön viime viikon maanantaina. Ajankohta kismitti, sillä ongelmia oli erityisesti sääpalvelun kanssa.
”Minkä vimmatun takia uusia järjestelmää kesken kasvukauden.”
”Aika kurjaa just kiireimpänä aikana jolloin säätietoja tarviis, niin homma ei toimi.”
Lukijat latelivat lehdelle runsaasti ohjeita ja korjausehdotuksia.
”Koettakaa ajatella asiaa tavallisen maanviljelijän tasolla. Konsultteja, tulevaisuuden ennustajia ynnä muita dosentteja älkää päästäkö edes samalle tontille”, Ja taas sama show ohjeisti.
”Palvelunumerosta maksu pois!”
”Ehkäpä hieman vielä viimeistelyä vaatii tuo kirjautumisjärjestelmä, kun nykyisellään sen toiminnassa ei ole kovinkaan suurta logiikkaa!”
Ongelmissa voi ottaa yhteyttä tilaajapalveluun. Lähetä sähköpostia osoitteeseen tilaajapalvelu@maaseuduntulevaisuus.fi.
Hallituksen lanseeraama kuntien pakkoliitopykälä herätti huolta pienten kuntien puolesta.
”Tällainen päätösvalta, jota on käytetty jo kuntaliitospäätöksissä vie mahdollisuudet kylien kehittymisiltä ja palvelujen loppumisilta. Vahvat kunnat tulevat määräämään”, Aloittelija kirjoittaa.
”On suorastaan tyrmistyttävä ehdotus. On aivan sama, jos Iso Kalle ja Pieni Ville saavat kokonsa mukaan äänestää, otetaanko Villen rahat ja annetaan ne Kallelle. Kalle painaa 80 kiloa ja Ville 50 kiloa ja äänestystulos on 80 puolesta ja 50 vastaan”, Jari Lantta kirjoittaa.
MTK:n ja hallituksen välinen vääntö EU:n yhteisen maataloustuen 141-tuesta Suomelle herätti mielipiteitä.
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) puolusti 141-tukea. Sitä kommentoi Tiedä mitä syöt:
”Jyrki ei selvästi halua elää tulevaisuuden Suomessa ruokakriisien keskellä!”
ExLSO-orja piti Kataisen uhoamista lapsellisena.
”Eipä ole enää merkityksiä 141-tuilla. Asiat olisi pitänyt hoitaa kuntoon jo 1990-luvun lopulla”, hän kirjoittaa.
Myötähäpeä kommentoi 141-neuvotteluja: ”MTK uskoo, toivoo, luulee, pelkää... ja nyt huutaa apua.”
Pienten ja keskisuurten yritysten asenne pitää työvoimasta kiinni sai nimimerkki Työllistämisen, byrokratian yksinkertaistaminen muistuttamaan päättäjiä lupauksista karsia byrokratiaa.
”Kun päättäjät selittivät Hautalan jatkoa ministerinä, niin työllistämisen byrokratiaa luvattiin helpottaa. Myös opposition Sipilä lupasi viedä asiaa eteenpäin, minne unohtunut. MTK myöskään ei näy asiaa maaseutuyrittäjän silmin”, hän ruoskii päättäjiä.
Jii kommentoi Sampon uutta puimuria: ”Avonainen viljaputki heti pistää silmään. Ei olla vieläkään päästy 2000-luvulle.”
AIMO VAINIO
MTK uskoo, toivoo, luulee, pelkää... ja nyt
huutaa apua.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
