ravit Suurimpien suosikkien onnistuminen avainasemassa
Tampereen kupeessa Teivon raviradalla talvikausina järjestetyt 75-kierrokset ovat tuottaneet monta kertaa jopa ylivaikeita rivejä, mutta tänä lauantaina kohteista erottuu niin monta paljon peliä keräävää suosikkia, että vaara on pikemminkin toiseen suuntaan.
Kyseessä on finaalikierros, joten pelaajillekin on luvassa ylimääräistä rahaa. Potti on reilut 137 000 euroa, joka jaetaan toteutuvien voittoluokkien kesken. Korkeimmassa luokassa jakosummaan lisätään siten hieman alle 46 000 euroa.
On selkeästi olemassa mahdollisuus, ettei alempien voittoluokkien osumilla saa rahaa laisinkaan. Tämä on syytä ottaa huomioon jo pelejä laatiessa. Useat kapeat systeemit ovat tällaisessa tapauksessa poikaa, ja isossa osassa niistä kannattaa käyttää T7-rastia, jolloin osuman tullessa voiton saa kaksi ja puoli kertaa.
Tammikuussa kahdesti pronssidivisioonassa juhlinut Hoboken on finaalien todennäköisin menestyjä. Kati Lindsbergin suojatin ei tarvinnut pistellä viime kerroilla tosissaan, eikä vastus muutu ainakaan olennaisesti.
Extreme Luca on voittanut kaikki neljä kilpailuaan. Alimmat divisioonat on yhdistetty finaalivaiheessa poikkeuksellisesti yhdeksi tasoitusajoksi, mutta Extreme Lucan kannalta asialla ei ole isompaa merkitystä. Ari Moilasen luotsaama Extreme Luca saa juoksuradalta häiriöttömän alun ja pitää sen jälkeen tahdin tasaisen hyvänä riippumatta siitä, pääseekö valjakko kärkipaikalle vai ei.
Vihjesysteemi on rakennettu kahden tukipilarin varaan, mutta pikkulapuissa myös Frankker, Tjacke Gold ja Otto Milleri ovat hyviä vaihtoehtoja varmoina kierrätettäviksi. Niiden lisäksi vielä Upstream on otollisella paikalla, eikä tamman peliosuus nouse lähellekään samoja lukemia kuin kaksi viikkoa sitten.
Mika Forss ajaa suosikeista Hobokenia, Frankkeria sekä Tjacke Goldia, joka Vermon viimeviikkoisen esityksensä toistaessaan vetää avointa lähtöä alusta loppuun. Frankker puolestaan vakuutti päivää aiemmin Teivossa, jossa Forss otti siihen ensimmäisen kerran tuntumaa.
Seppo Sarkolan valmentama Frankker on vahvoilla millä tahansa juoksunkululla, kunhan vain välttää häiriötekijät. Forssin tammalähdön ajokki Shuffle Up kuuluu sekin perusmerkkeihin, vaikkei välttämättä kuumin suosikki olisikaan.
Otto Millerin voittosumma on jo ylittänyt tähtidivisioonan ylärajan, joten sillä on viimeinen tilaisuus hyödyntää etumatka avoimen tason jyriin. Jalasjärveläinen omistaja Miia Kalliosaari tekee varmasti kaikkensa, jotta 13 000 euron ykköspalkinto tulisi kotiin.
Upstream joutui vetämään Lahden kierroksella tasaisen reipasta tahtia, mutta se ei ole ennenkään haitannut sitä. Tamma ei syystä tai toisesta yltänyt ratkaisuhetkillä ihan parhaimpaansa. Pelaajat antavat tuoreelle tapahtumalle liian suuren painoarvon, ja merkit leviävät päätöskohteessa turhan monelle kilpailijalle.
Vihjesysteemi:
1. lähtö: 7 Frankker, 12 Kupori (2, 4)
2. lähtö: 6 Extreme Luca (9, 13)
3. lähtö: 1 Tjacke Gold, 3 Youpie, 10 Minto’s Romeo (5, 7)
4. lähtö: 6 Shuffle Up, 9 Milkway Gate, 10 Play Like Devil, 7 Denaro, 16 Sweet Hope, 2 Digital Design, 4 Exdell (15, 11)
5. lähtö: 10 Hoboken (9, 2)
6. lähtö: 3 Otto Milleri, 11 Diktaattori, 7 Villihotti, 12 Köppinen (5, 2)
7. lähtö: 2 Upstream, 3 Mr Exquisite, 5 Buck Boko, 4 Jester Bowl (11, 1)
2 x 1 x 3 x 7 x 1 x 4 x 4 = 672 riviä = 33,60 euroa
TERO SIPAKKO
1. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Tampere
1 Setelisottiisi/Kari Rosimo 2100 24,3a 41 055 1/30,0a 3/28,0 4/28,8 J 3.2.
2 Baletin Salama/Iikka Nurmonen ‘’ 24,6a 34 050 1/m29,5 7/27,5a -a hpl 8/30,8ax
3 Nopsan Vauhti/Tapio Perttunen ‘’ 25,2a 27 920 2/30,4a 6/28,3 5/26,3a 7/29,7a
4 Pikkukahveli/Esa Holopainen ‘’ 25,0a 38 000 9/29,6ax 2/26,9a 1/27,7 -a hll
5 Vihin Mahti/Peter Bonn ‘’ 25,1a 32 240 6/29,2x 8/31,2ax 5/30,2ax 2/30,2a
6 Tuli-Karkelo/Tapio Kukkonen ‘’ 25,9a 31 190 3/30,0ax 7/28,3x 9/31,0x -a hll
7 Frankker/Mika Forss ‘’ 26,3a 34 940 2/28,2 1/26,8a 2/28,0 1/25,8
8 Jorken Loisto/Markku Hietanen ‘’ 24,9a 28 175 3/30,3 5/30,7a 6/26,5a T 4.2.
9 Peli-Pertsa/Antti Tupamäki ‘’ 26,2a 28 345 1/29,6a hll 4/26,2a T 4.2.
10 Meikun Merkki/Harri Kotilainen ‘’ 23,6a 37 790 4/27,4a 2/30,0a 3/26,1a 3/29,3a
11 Ulleri/Ilkka Korpi ‘’ 24,8a 37 640 1/26,6 hpl 5/28,3 2/25,7a
12 Kupori/Teemu Okkolin ‘’ 24,4a 42 080 hpl 4/27,7ax 1/24,9a 1/28,6a
2. LÄHTÖ Tasoitusajo 2100 m Tampere
1 Calle Caramell/Niko Jokela 2100 18,4 5 180 7/17,8a 2/17,9a 2/19,4a 4/18,0a
2 Rocking Young/Hannu Kamppuri ‘’ 17,7 5 110 3/17,7 1/18,0a hlo2/17,4a 2/16,4a
3 Even Better/Seppo Markkula ‘’ 17,7 5 940 9/16,9a 1/16,6a 2/17,3a 2/16,7a
4 Ranch Morrison/Harri Koivunen ‘’ 16,9 6 370 5/17,1a 2/18,9 -a hpl 2/17,4a
5 Arnold Halm/Risto Väre ‘’ 16,2 10 790 10/16,2 1/17,3a 5/17,3a 1/17,2a
6 Extreme Luca/Ari Moilanen ‘’ 17,1 7 900 1/17,1 1/18,7a 1/17,4a 1/16,1a
7 Ukunora/Joni-Petteri Irri ‘’ 17,9 6 680 2/17,6a 10/18,2a 3/17,0ax 3/17,2a
8 Aspenhill’s Amor/Juha-Pekka Vilkman ‘’ 17,6 7 030 3/17,0a 3/20,0a 3/17,4a 2/17,1a
9 Vici K.A. /Toivo Niemi ‘’ 18,2 5 220 2/18,2 6/21,4x 1/18,7a 1/17,1a
10 Tender Pilgrim/Iikka Nurmonen ‘’ 22,1 6 440 2/18,2a 1/17,5a 2/18,0a 5/17,4a
11 Mr Malcom/Kaarlo Partanen 2120 18,9 20 990 1/16,5a 1/16,7a 1/18,4a 4/18,5a
12 Ranch Jagger/Tapio Perttunen ‘’ 17,9 18 740 8/18,8 5/17,5a 11/17,2a 5/16,7a
13 Drancy* (SE)/Ilkka Korpi ‘’ 15,9 21 864 3/16,7a 1/16,1a 2/17,0a 1/16,5a
14 Stoms Max (SE)/Mika Forss ‘’ 17,4 18 222 3/19,6a 3/18,6 6/16,7a 9/17,4x
15 Redry/Antti Teivainen ‘’ 16,3 18 800 5/17,0a 3/15,6a 2/18,6 2/16,2a
16 Lester/Hannu Torvinen ‘’ 16,9 17 800 1/16,1a 4/17,1a 2/18,5a 7/16,8a
3. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Tampere
1 Tjacke Gold (SE)/Mika Forss 2100 11,2a 169 899 5/14,6a 4/16,9a -a hpl 1/14,8a
2 Ultimo Brodde (SE)/Tuomas Pakkanen ‘’ 13,0a 66 202 9/17,5a 2/14,7a 3/15,6a 6/14,7a
3 Youpie* (SE)/Tommi Kylliäinen ‘’ 11,2a 262 840 1/13,5a 2/14,9a 0/18,7a 3/15,2a
4 Carmel (SE)/Kari Venäläinen ‘’ 11,2a 273 604 5/14,1a 9/16,4a 2/16,2 2/15,7
5 Kamikaze Comery/Seppo Markkula ‘’ 11,7a 148 378 6/14,8a 3/14,0a 6/15,4a 1/15,1a
6 Amber Diablo (SE)/Tapio Perttunen ‘’ 11,8a 117 414 2/15,1a 7/15,9a 5/17,5 9/17,5
7 Magical Queen/Ilkka Korpi ‘’ 10,9a 321 550 4/15,0a 6/16,9 2/13,8a 8/15,4a
8 Mönster (DK)/Jukka Torvinen ‘’ 12,1a 169 347 9/18,3a 4/17,2a 6/17,5a 4/15,9a
9 Doug Careliano/Joni-Petteri Irri ‘’ 12,4a 73 930 2/14,5a 1/14,6a 8/15,1a 12/16,9a
10 Minto’s Romeo/Hannu Hietanen ‘’ 13,0a 131 880 3/14,6a 1/15,8a 1/16,1 7/16,6
11 Real de Rabut (FR)/Ari Moilanen ‘’ 11,3a 583 176 -a hpl 8/17,6 6/16,3a 2/15,0a
12 Trotteur (SE)/Veli-Matti Kangasluoma ‘’ 11,9a 224 813 0/m20,4 2/16,1 9/16,6a 2/15,2a
4. LÄHTÖ Tasoitusajo 2100 m Tampere
1 Charmante/Aleksi Kytölä 2100 16,0 10 174 12/17,6 8/18,1 1/17,0a 8/16,9a
2 Digital Design* (SE)/Santtu Raitala ‘’ 16,8 8 665 0/19,2a 2/16,2a 7/17,6ax -a hpl
3 Trade A Photo/Hannu Korpi ‘’ 17,0 11 750 hpl 8/16,7a 1/16,0a 13/22,1x
4 Exdell/Olli Koivunen ‘’ 17,4 13 529 1/20,3a 6/17,4 4/16,5a 1/16,5a
5 Born For Speed* (NO)/Tommi Kylliäinen ‘’ 15,7 13 300 15/17,2 2/16,7a 7/17,7a 5/17,0a
6 Shuffle Up/Mika Forss ‘’ 16,1 11 800 1/16,1 10/20,3a -a hpl 1/16,9a
7 Denaro* (SE)/Kari Venäläinen ‘’ 16,2 14 179 2/16,5a 8/18,9a 8/17,3a 1/15,3a
8 Magical Hannah/Juha Utala ‘’ 17,0 10 790 4/17,2 3/16,4a 4/16,2a 4/19,4a
9 Milkway Gate/Hannu Torvinen ‘’ 17,3 14 950 1/18,4a 3/16,5a 1/16,6a 1/16,0a
10 Play Like Devil/Iikka Nurmonen 2120 14,9 39 460 3/15,9a 9/18,7 1/16,9a 1/16,1a
11 Madde S.R.* (SE)/Sami Sandberg ‘’ 15,0 31 697 7/18,1x 1/15,7a 3/17,0a 8/17,6a
12 Quest For Fire/Hannu Kamppuri ‘’ 15,6 36 030 10/18,7a 6/16,8 10/16,7a -a hpl
13 Stonehead’s Keep/Antti Teivainen ‘’ 15,8 40 990 7/17,1a 4/16,6a 5/16,1 3/17,1
14 Linda Wind/Teemu Okkolin ‘’ 14,7 25 050 3/15,5a 3/19,2a 9/17,6a 7/17,6a
15 Caramella Luca/Henri Bollström ‘’ 15,4 31 871 2/15,7 3/18,0 5/17,2a 2/16,3a
16 Sweet Hope/Ari Moilanen ‘’ 15,4 40 910 1/16,0a 3/15,8 2/17,0x 8/17,9
5. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Tampere
1 Digger Dean/Antti Teivainen 2100 12,4a 47 080 -a hpl 2/13,8a 2/19,0 4/17,1
2 Magnat/Jukka Torvinen ‘’ 14,5a 36 360 1/16,9a 6/16,6a 5/16,6a T 4.2.
3 Future Treasure/Tuomas Pakkanen ‘’ 13,0a 41 725 3/17,1 4/19,2 3/16,3a 11/18,0
4 Rockabilly Ace/Ari Kela ‘’ 12,5a 48 480 2/16,7 2/15,7a 1/16,0a 6/17,3
5 Max Moonlight/Olli Koivunen ‘’ 13,0a 43 040 1/15,6a 2/16,5a 3/16,1a 2/16,3a
6 Minto’s Minda/Hannu Hietanen ‘’ 13,2a 27 640 2/16,7a 7/14,4a 2/17,9 3/16,6a
7 Citius* (SE)/Jarmo Saarela ‘’ 13,8a 40 376 4/16,8a 4/16,7a 5/16,4a 6/16,8a
8 Hide And Seek/Ari Moilanen ‘’ 13,0a 51 420 6/18,2 4/16,3a 4/16,3a 1/16,0a
9 Bluehill’s Eagle/Hannu Torvinen ‘’ 13,9a 38 680 1/16,3a 1/16,7a 2/16,1a 1/16,8a
10 Hoboken (SE)/Mika Forss ‘’ 13,5a 54 059 1/17,0a 7/15,3a 1/16,0a 1/15,7a
11 Cross de Luxe (SE)/Oiva Käsnänen ‘’ 14,4a 40 621 1/17,6a 4/18,1 9/17,1a 9/17,5a
12 Bory/Niko Jokela ‘’ 11,5a 39 160 1/16,7 1/17,7a 2/16,6a 2/16,9
6. LÄHTÖ Tasoitusajo 2100 m Tampere
1 Nauriskydön Veto/Jukka Kauppinen 2100 25,2 53 590 3/27,7a 8/27,6 3/28,2 5/26,5x
2 Hiskin Muisto/Mika Forss ‘’ 25,6 53 230 2/27,0 12/27,8x 3/25,6x 3/27,6x
3 Otto Milleri/Niko Jokela ‘’ 24,9 84 220 4/27,2a 1/26,5 1/29,2 1/25,8a
4 Vihte/Pertti Puikkonen ‘’ 25,2 50 772 hpl 2/26,5ax 2/29,4 -a hpl
5 Jonnan Emeritus/Janne Haapiainen ‘’ 24,9 64 660 1/26,4 13/27,9 12/30,5x 7/27,8
6 Poken Viasko/Tapio Perttunen ‘’ 25,9 45 895 1/26,4a 10/29,1 4/26,4a J 3.2.
7 Villihotti/Esa Holopainen 2120 22,2 214 020 8/27,0 3/28,9 5/26,3a 3/27,4a
8 Helmen Vili/Iikka Nurmonen ‘’ 23,4 103 880 9/27,1ax 4/29,1 1/26,6 9/27,8a
9 Pyrypolun Dumdum/Peter Lindroos ‘’ 24,5 114 140 7/24,3a 4/29,3 1/26,7 2/26,5
10 Tementeri/Harri Koivunen ‘’ 23,8 183 560 6/26,6a 2/26,3 3/26,3a 1/26,4
11 Diktaattori/Hannu Torvinen ‘’ 24,4 176 370 10/28,2ax 2/26,2a 2/26,0a 1/27,3a
12 Köppinen/Kari Rosimo ‘’ 23,3 241 880 8/26,6x 7/26,9 1/25,9a 6/27,6a
13 Jonsker/Arto Hammar ‘’ 24,0 82 060 3/27,2 3/29,3ax 8/27,2a 6/26,3ax
14 B. Vilunki/Ari Moilanen ‘’ 22,4 115 880 hyl2/26,2 4/26,3a 7/26,4a 4/27,4a
15 Tähen Tuuri/Terho Rautiainen ‘’ 23,4 148 390 5/26,6 10/27,8a 3/27,9 7/27,7a
16 B. Turolii/Antti Teivainen ‘’ 23,4 216 605 2/25,8 4/26,6x 6/26,6ax 2/27,4a
7. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Tampere
1 Global Kid* (SE)/Tommi Kylliäinen 2100 14,6a 83 512 2/15,1a 6/19,0x 3/18,5x 1/14,6a
2 Upstream/Ari Moilanen ‘’ 11,2a 76 480 2/15,3 2/14,6a 1/14,5a 3/14,8a
3 Mr Exquisite (US)/Tapio Perttunen ‘’ 11,2a 94 298 1/17,4a 5/16,9a 5/14,8a 1/14,3a
4 Jester Bowl/Jani Ruotsalainen ‘’ 11,9a 116 415 3/13,2a 11/18,4ax 3/15,0a 2/14,7a
5 Buck Boko (SE)/Markku Nieminen ‘’ 12,4a 125 782 1/17,8 2/14,8a 1/16,6 H 5.2.
6 Asante/Antti Teivainen ‘’ 12,8a 90 820 3/14,6a 3/15,0a 3/15,7a 5/15,1a
7 Kiikku’s Lordi/Juha Utala ‘’ 12,2a 129 870 1/14,4a 2/14,7a 1/16,3 1/15,5
8 All In/Mika Forss ‘’ 12,6a 85 371 5/16,2a 4/14,7a 1/15,5a 1/14,3a
9 Luck Smith/Hannu Korpi ‘’ 12,0a 113 500 11/16,1a 5/16,3a -a k -a hpl
10 Jetstream/Hannu Torvinen ‘’ 13,4a 83 560 6/14,8a 8/15,5a 2/15,7a 8/15,5a
11 Large Leader/Hannu Hietanen ‘’ 12,7a 115 676 8/13,8a 1/16,1 1/18,5 5/16,4
12 Titane Nordique/Seppo Markkula ‘’ 13,6a 68 135 2/15,3 9/19,5ax 3/16,2a 4/15,0a
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
