Irlanti sai 90 miljardia euroa
Maanantain MT:n (MT 12.1.) haastattelussa mainittiin, että Irlannilla on EU-mailta ja kansainväliseltä valuuttarahastolta kriisilainaa yhteensä 62 miljardia euroa. Tämä on vain osa totuutta.
Irlanti sai myös euromaiden omistamalta Euroopan keskuspankilta 28 miljardia euroa hätälainaa kahdelle pankille. Vakuudeksi maa antoi velkasitoumuksia 28 miljardin euron arvosta. Se muuttui valtion velaksi, kun pankit lopetettiin.
Tällöin Irlanti yksipuolisesti pidensi sitoumusten maksuaikaa 34 vuoteen ja alensi korkoa kahdeksasta prosentista kolmeen prosenttiin. Käytännössä tämä merkitsi lainojen arvon leikkaamista noin 40 prosenttia.
Euroopan keskuspankki merkitsi yksimielisesti operaation ”tiedoksi”.
Irlannin kriisirahoitus oli siis 90 miljardia euroa, josta on jäljellä 82 miljardia euroa. Sitä on lyhennetty lähinnä kansainväliseen valuuttarahastoon.
Kyösti Virrankoski
Kauhava
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
