viikon kysymys Suomen pitäisi pyrkiätäysin omavaraiseksi
MT:n verkkolehti kysyi lukijoiden mielipidettä siitä, pitäisikö Suomen olla ruuan suhteen täysin omavarainen. Ääniä annettiin torstai-iltapäivään mennessä yli 1050.
Vastaajista 72 prosenttia tuumasi, että Suomen pitäisi olla täysin omavarainen.
12 prosentin mielestä ei tarvitse olla omavarainen.
16 prosentin mielestä pitäisi olla omavarainen joidenkin elintarvikkeiden osalta.
”Kahvi, tee, monet hedelmät yms. eivät voi lukeutua omavaraisuuteen. Mutta peruselintarvikkeet - kuten leipävilja, liha, maitotaloustuotteet, siipikarjatuotteet, kotimaiset kasvikset - pitää voida tuottaa omavaraisesti. Myös poikkeusoloissa ja etenkin poikkeusoloissa”, kirjoittaa maajaana.
”Eläinsuojelullisista syistä eläinperäisten elintarvikkeiden omavaraisuusaste tulisi olla 100 %. Näin tuotteiden tuotantotavoista olisi edes jonkinlainen käsitys”, huomauttaa Mustikka.
Keijon mielestä kotimaista kalaa pitäisi hyödyntää enemmän: ”Kotimainen kala riittää hyvin kattamaan kulutuksen, jos pyynti, jalostus ja jakelu järjestetään oikealla tavalla. Erityisesti järvikalan saaminen kuluttajille on Suomessa järjestetty luvattoman huonosti.”
”Omavaraisuus on on mennyttä aikakautta. Ruoka on pieni sektori taloudessa. Ylimitoitetuilla verotuspoistoilla ruoan tuotannosta on saatu ylikallista kuluttajille.
Samoin voitaisiin vaatia konekantoja ym. omavaraisiksi. Tuotteet pitää ostaa sieltä mistä halvimmalla saa toivottua laatua. Sama pätee autoteollisuuteen, aseteollisuuteen, elintarvikkeisiin.
Jopa työvoimakaan ei ole enää omavaraista, vaan virolaista, puolalaista, thaimaalaista tekee suomalaisten työt halvemmalla sosiaalitukien avulla”, sanailee pehtoori.
Myös Danoneonhyvää puhuu kannattavuuden puolesta: ”Elintarviketuotanto on ihan ok, kunhan sen kannattavuus ei perustu verovaroilla maksettaviin tukiin vaan on itsessään kannattavaa. Maailmassa on kuitenkin 99,93 % väestöstä sellaisia, jotka pärjäävät ilman suomalaista ruokaa.
Tuotanto, jalostus ja jakelu on kehitettävä kilpailukykyiseksi aivan kuin kaikki muukin liiketoiminta on.”
”Maailman maat voi jakaa karkeasti ottaen kahteen ryhmään: niihin, jotka tukevat maatalouttaan tavalla tai toisella - ja niihin, jotka kuppaavat sitä tavalla tai toisella. Ensiksi mainituissa maissa elintarvikkeiden osuus kuluttajien menoista on vähäinen ja ruokaa on kaikille riittävästi. Jälkimmäisessä ryhmässä elintarvikkeiden osuus kulutusmenoista on suuri ja monet kärsivät määrällisestä tai laadullisesta ruoan puutteesta”, ynnää nimimerkki Yliopistossa opetettua.
Seuraavaksi kysymme, ostatko ruokaa verkkokaupasta? Viikon kysymykseen voit vastata osoitteessa www.maaseuduntulevaisuus.fi.
KATJA LAMMINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
