Korhonen tuo ankkojen arkeen pysyvyyttä
Kari Korhosen tervehdys Maaseudun Tulevaisuuden lukijoille. Korhonen on käsikirjoittanut ja piirtänyt Pikku-Akua vuodesta 1999. Sarja sijoittuu maaseudulle, Kääkkylän kylään. Akun lisäksi tutuista hahmoina nähdään nuorempana vain Mummo Ankka. Kuva: Viestilehtien arkistoMaaseutua Aku Ankka -sarjakuvissa edustaa Mummo Ankan maatila Ankkalinnaa ympäröivällä maaseudulla.
Kaino Vienon loi Al Taliaferro. Esikuvana oli oma anoppi. Renkinä Mummolla on Hansu Hanhi.
Tuotantosuuntaa on vaikea määrittää, sillä tilalla on porsaiden, lampaiden, Nantti-sonnin, Lotta-hevosen ja Päkä-vuohen lisäksi myös kanoja.
”Walt Disney ja Carl Barks olivat molemmat maalaispoikia. Maaseutua piirtäessä idylliset lapsuudenkuvat, kultaiset muistot, puskevat läpi. Lapsuuden kesät olivat aina lämpimiä”, miettii sarjakuvapiirtäjä Kari Korhonen.
”Mummo hyvin harvoin tuskailee tuotantotukien kanssa, sitä puolta ei nähdä”, hän sanoo. ”Siitä voisi tulla tarina! Tai Roope-setä perustaa maatilan viereen ja vie kaikki tuet.”
Yhdysvaltalainen maalaismaisema on käynyt Korhoselle Aku Ankka -lehdestä tutuksi. ”Minulle amerikkalaiset ladot ovat tutumpia kuin ne, joita näkee Pohjanmaalla.”
Ankkalinnahan sijaitsee Yhdysvalloissa, Calisotan osavaltiossa. Sen keksi Carl Barks.
Latojen lisäksi amerikkalaista kuvastoa ovat punaiset palopostit ja jenkkityyliset postilaatikot.
Ankkalinnassa kaikki autot ovat 1950-lukulaisia. ”Nykyään autot ovat käsittämättömän tylsän näköisiä, niitä ei erota toisistaan, 1950-luvun autoja on kivempi piirtää.”
Don Rosa on sanonut, että Ankka-sarjoissa ympäristönä on lokakuu vuonna 1955. Nykyään sarjakuvissa tosin soitellaan kännykällä ja etsitään tietoa internetistä, myös kännykällä.
”Lukijat ovat konservatiivisia. Toimitukseen tulee paljon palautetta, jos mennään liian moderniksi”, Korhonen kertoo.
Hän pohtii, onko kyseessä vastareaktio maailman nopealle muuttumiselle. ”Halutaan, että jossain elämän osa-alueella kaikki on kuten ennenkin.”
Hän muistaa ensi kerran, kun piirsi Roopelle kännykän käteen. Faksivaihekin Aku Ankassa on nähty.
Entä tabletti? Korhonen ei osaa sanoa, onko kosketusnäyttöä hypistelty Ankka-tarinoissa. ”Muiden tekijöiden tarinoita ei tule luettua niin paljon kuin pitäisi.”
Korhonen tuo Ankka-tarinoihin pysyvyyttä. Jonen kahvila on hänen kehittelemänsä paikka, jossa ankat käyvät arkielämässä.
”Olen tapojeni orja, juon kahvini samassa paikassa. Miksei Ankoillakin voisi olla niin?”
Korhosta hymyilyttää, jos kaupan kassa näyttää samalta aina, kun Aku käy ostoksilla. Väritys voi olla erilainen, mutta Korhonen toivoo edes jonkun huomaavan, että myyjä on sama. ”Se luo pysyvyyttä.”
Korhonen mainitsee helmasynneikseen liian aikuiset eli tylsät tarinat ja monimutkaiset juonet.
Suomessa Aku Ankan lukijat ovat poikkeuksellisen vanhoja. Yli 12-vuotiaita lukijoita on 937 000, nuorempia 224 000.
”Muissa maissa sarjakuvat katsotaan lasten jutuksi. Parhaissa tarinoissa juoni viihdyttää sekä lasta että aikuista, mutta mukaan voi sirotella juttuja, jotka ovat isälle hauskoja, kuten nimiväännökset.”
Suurin osa Korhosen tuotannosta menee suoraan kansainväliseen levitykseen. Yleismaailmallisen vaatimus ei hänen mukaansa rajoita tarinoiden kehittelyä.
”Hahmot toimivat luontaisten piirteidensä mukaan. Jos tuntee Ankkalinnan hyvin, se riittää.”
”Itara setä, onnekas serkku, veljenpojat – kaikki tuntevat nämä lähiympäristöstään.”
Korhosen mukaan tarinat tehdään yleensä vuodenaikaneutraaleiksi, sillä lehtiä julkaistaan eri maissa eri rytmissä. Syksyä ei Ankkalinnassa ole juuri ollenkaan. Se on sääli, jos pitää ruskasta, kuten Korhonen.
”Suomi-tarinoissa sai piirtää paljon tippuvia lehtiä. Ne väritetään Intiassa, sieltä voi tulla mitä vain.”
PAULA LIESMÄKI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
