Lapsi jäi navetan katolta pudonneen lumimassan alle – talonväki sai pelastettua
Katolta putoava lumi on nyt keväällä todella painavaa ja tapahtuma itsessään niin nopea, ettei siihen ehdi reagoida, pelastuslaitos toteaa.Pohjois-Karjalan pelastuslaitos tiedotti tänään sunnuntaina Kiteellä tapahtuneesta onnettomuudesta, jossa lapsi jäi vanhan navetan peltikatolta vyöryneen lumimassan alle. Lumet putosivat noin 15 metrin matkalta koko lappeelta ja lapsi hautautui lumimassan alle kokonaan.
Pelastuslaitoksen mukaan tilanne huomattiin heti ja talonväki sai paikallistettua lapsen lumen alta kuuluneen ääntelyn perusteella. Lunta oli henkilön päällä noin 60 senttimetriä.
Talonväki sai lapioitua lunta pois niin, lapsen yläruumis saatiin näkyviin. Hän oli tajuissaan pelastushenkilöstön saapuessa paikalle.
Pelastushenkilöstö jatkoi kaivamista ja lopulta henkilö saatiin siirrettyä lisävammoja varoen ambulanssiin. Ensihoidon alustavan arvion mukaan potilas loukkaantui lievästi ja potilas kuljetettiin keskussairaalaan.
"Katolta putoava lumi on nyt keväällä todella painavaa ja tapahtuma itsessään on niin nopea, ettei siihen ehdi reagoida", pelastuslaitos huomauttaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


