Hallituksen eripuraa epäillään, Sipilä vakuuttaa yksimielisyyttä
Perussuomalaisten tiukan Kreikka-kannan epäillään vaarantaneen hallitusyhteistyön.Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) ei anna selvää kantaa siihen, onko Suomi valmis aloittamaan tukineuvottelut Kreikan kanssa. Stubb sanoo, että EU:ssa ei voi koskaan olla täysin ehdoton. Stubb kommentoi tilannetta lyhyesti euroryhmän kokouksen alla Brysselissä.
STT:n tietojen mukaan perussuomalaiset olisi tehnyt Kreikan tukineuvottelujen aloittamisesta hallituskysymyksen. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ilmoittaa blogissaan, että ei kommentoi asiaa lainkaan julkisesti. Soinin mukaan salassapitovelvollisuus on ehdoton.
Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan hallitus on Kreikka-kannassaan täysin yksimielinen.
"Olen 100-prosenttisesti päätöksen takana", sanoi Sipilä ennen eduskunnan suuren valiokunnan kokousta puoli kahdentoista aikaan.
Sipilältä kysyttiin, natisiko hallitus eilen liitoksissaan Kreikka-päätöksen takia.
"Ei todellakaan. Te elätte ihan huhujen varassa. Meillä on täysin yksimielinen päätös hallituksessa."
Sipilä totesi suuren valiokunnan kokouksen yhteydessä hetki sitten, että Suomi ei pidä Kreikan ehdotusta lainkaan riittävänä pohjana neuvottelujen aloittamiselle.
"Paljon pitää tapahtua, että päästään eteenpäin."
Alkamassa kreikkalainen maraton
Stubbin mukaan Kreikan tähän mennessä esittämät toimet eivät ole riittäviä. Hän ei halua spekuloida sillä, onko Suomi valmis neuvottelujen käynnistämiseen, jos Kreikka tuo uusia esityksiä pöytään.
"Emme ole edes lähellä sitä maalia. Tässä juostaan kreikkalaista maratonia ja nyt ollaan vasta ihan alkuvaiheessa", Stubb sanoi suomalaisviestimille aamupäivällä Brysselissä.
Euromaiden valtiovarainministerit jatkavat keskusteluja Kreikan lisätuesta tänään. Neuvottelut ovat vaikeita muillekin kuin Suomelle, sillä muun muassa Saksalla, Baltian mailla ja Slovakialla on vahvoja epäilyksiä Kreikan hallituksen lupauksista.
Kokouksessa keskustellaan nyt siltä pohjalta, että Kreikan on tuotava uusia sitoumuksia ja lakiesityksiä pöytään. Saksalaismedian mukaan Saksan valtiovarainministeriö esittää, että Kreikan tulisi tukineuvottelujen vastineeksi myydä valtion omaisuutta 50 miljardin euron arvosta.
Stubbin mukaan Suomi lähtee siitä, että Kreikalta tarvitaan erittäin vahvat sitoumukset ja niille pitää saada hyväksyntä Kreikan parlamentista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
