Kotimaisten osuuskasvanut kaupan tuotemerkeissä
Kaupan kylmähyllyssä on mittava maitorahkarivistö. Otanko Rainbowta vai menenkö viereiseen myymälään hakemaan Milbonaa? Kolmannessa kaupassa on tarjolla Pirkkaa. Hinnan lisäksi tihrustan tuoteselosteen pikkupräntistä valmistajaa, koska haluan suosia kotimaista.
Ruokakauppojen omat tuotemerkit täyttävät hyllyjä yhä enemmän. Ne kisaavat etenkin halvoilla hinnoilla, mutta myös suomalaisuus on yhä tärkeämpi myyntivaltti.
S-ryhmän marketkaupan ryhmäpäällikkö Antti Oksa kertoo, että S-kaupan omissa merkeissä kotimaassa tehtyjen tuotteiden myynnin osuus on 67 prosenttia. Vuodessa määrä on noussut kuusi prosenttia.
”Kotimaisuus on huomattava lisäarvo myös kaupan omille merkeille. Kotimaisuuden arvostus on viime vuosina kuluttajien ostopäätöksissä vain kasvanut.”
S-ketju lanseerasi viime vuonna Kotimaista-sarjan juuri tähän kysyntään. Sarja on valmistettu Suomessa ja myös raaka-aineet ovat täkäläistä alkuperää Hyvää Suomesta- ja Sirkkalehti-merkin kriteereiden mukaan.
Keskon tavararyhmähallintajohtaja Harri Hellman sanoo, että suurin osa kuluttajista haluaa tai haluaisi suosia suomalaista.
”Vain alle viidennes ihmisistä ajattelee, että ihan sama, missä tuotteet on tehty.”
K-kaupan Pirkka viettää ensi vuonna jo 30-vuotispäiviään. Keskon omista merkeistä vastaavan Hellmanin mukaan Pirkassa on jo pitkään suosittu suomalaisia valmistajia.
Mikäli sekä laatu, saatavuus että hinta natsaavat kohdalleen, sarjaan valitaan kotimainen tuote. Useimmiten sellainen löytyy.
”Kotimaisten tuotteiden osuus omien merkkien myynnin arvosta on noin 55 prosenttia.”
Suomalaisuus on kuluttajalle tärkeää etenkin tuore-elintarvikkeissa, kuten lihatuotteissa sekä maitovalmisteissa ja valmisruuissa. Niissä paitsi valmistajien myös kotimaisen raaka-aineen osuus on suurimmillaan.
Hellman arvioi, että kaikkiaan omien merkkien raaka-aineiden kotimaisuusaste pyörii noin 50 prosentissa.
Tätä nykyä reilu viidennes suomalaisista kertoo ostavansa kaupan omia tuotemerkkejä usein. Jokseenkin usein niitä hankkii 40 prosenttia väestöstä.
Suuri osa suomalaisista siis nappaa kärryynsä toistuvasti Pirkan ja Kotimaista-sarjan ohella muun muassa X-tra- ja K-Menu-valmisteita. Eniten kuluttajilta kiitosta saa kaupan omien merkkien hinta-laatusuhde.
”Omat merkit ovat todella tärkeitä menestyksemme kannalta. Esimerkiksi Pirkka on monille asiakkaille syy tulla juuri meidän kauppaamme”, Keskon Harri Hellman sanoo.
Hän uskoo kaupan omien merkkien myyntiosuuden jatkavan kasvuaan jonkin verran. Nyt K-kaupan omien merkkien osuus myynnistä on noin viidennes. Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskus tekee parhaillaan tutkimusta kuluttajien asenteista näihin private label -tuotteisiin.
Yli puolet suomalaisista pitää kaupan omia tuotteita ainakin yhtä laadukkaina kuin valmistajien brändimerkkejä. Harmitusta aiheuttaa lähinnä vain se, että kaupan omissa merkeissä alkuperä on usein epäselvä.
Kuluttajalle kotimaisuus on tärkeää turvallisuuden sekä ruokakulttuurin ylläpitämisen ja ympäristösyiden takia. Dosentti Mari Niva Kuluttajatutkimuskeskuksesta kertoo, että myös huoltovarmuus nousee esiin: ihmiset mieltävät, että mahdollisissa maailman myllerryksissä kotimaisuus varmistaa ruuan saatavuuden.
Kuluttajatutkimuskeskus haastatteli tutkimukseensa viime vuoden lopulla yli tuhatta suomalaista.
”Näiden tulosten perusteella kotimaisuuden arvostus on todella vahvaa”, Niva kertoo.
Vastauksissa korostuu ennen kaikkea se näkökanta, että ostamalla kotimaista ruokaa voi samalla tukea Suomen taloutta. Täysin samaa tai jokseenkin samaa mieltä siitä on 94 prosenttia suomalaisista.
Viime aikojen taloustilanteella on suora vaikutus kuluttajien valintoihin ruokakaupassa. Kukkarot ovat aiempaa kireämmällä.
”Tällaisina aikoina asiakkaat ovat kiinnostuneita tarttumaan edullisimpiin vaihtoehtoihin, olivatpa ne kaupan tai teollisuuden merkkejä. Tarjouksissa olevien tuotteiden myynnit ovat kasvaneet”, Hellman kertoo.
Riitta Ryynänen
Harri Hellman
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

