Kaakkoisrajan liikenne Venäjältä Suomeen jatkuu entistä vilkkaampana – Vaalimaan ja Nuijamaan raja-asemilla jonoja

Vaalimaan ja Nuijamaan rajanylityspaikoille on kertynyt jonoja.
Venäjältä tulevia autoja jonotti rajatarkastukseen Vaalimaalla torstaina. LEHTIKUVA/AFP.

Venäjältä Suomeen tulevien ihmisten määrä on edelleen kasvanut kaakkoisrajalla. Kaakkois-Suomen rajavartiosto kertoo Twitterissä, että Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilla tilastoitiin torstaina 7 003 maahantuloa.

Keskiviikkona maahantuloja oli 8 755 kappaletta. Viikko sitten torstaina määrä oli 3 700.

Rajavartioston kenttäjohtaja Mikko Hämäläinen kertoo STT:lle, että Vaalimaan ja Nuijamaan rajanylityspaikoille on yön aikana ja aamulla kertynyt jonoja. Hänen mukaansa tilanne ei kuitenkaan ole poikkeuksellinen.