HS-Gallup: Hyvin moni äänestäjä epätietoinen
Kyselyyn tavoitetuista 40 prosenttia ei osannut tai halunnut sanoa, mitä puoluetta he äänestäisivät tai eivät kävisi äänestämässäHyvin moni äänestäjä on nyt epätietoinen kannastaan, ilmenee tuoreesta Helsingin Sanomien mielipidekyselystä.
Kyselyyn tavoitetuista 40 prosenttia ei osannut tai halunnut sanoa, mitä puoluetta he äänestäisivät tai eivät kävisi äänestämässä. Epätietoisten osuus ei ole ollut yhtä suuri HS-gallupeissa viiteen ja puolen vuoteen.
Puolueista vasemmistoliitto on saavuttanut ja niukasti ohittanut perussuomalaiset. Vasemmistoliiton kannatus oli elokuussa 9,6 ja perussuomalaisten 9,5 prosenttia.
Keskusta on pysynyt suosituimpana puolueena 20,6 prosentin kannatuksellaan. SDP:n kannatus sahaa edestakaisin, nyt puoluetta äänestäisi 19,1 prosenttia kantansa kertoneista vastaajista. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sanoi puolueensa risteilyllä, että SDP:n tavoitteena on nousta suurimmaksi kuntapuolueeksi ensi huhtikuun vaaleissa.
"Kaksi viimeisintä gallupia on tullut ylöspäin, ensin Ylellä ja nyt Hesarilla. Hitaasti etenemme, mutta uskon tavoitteen saavuttamiseen", Rinne arvioi.
Kokoomus ei näytä saaneen nostetta Petteri Orpon valinnasta puheenjohtajaksi, sillä sen kannatus oli elokuussa 17,3 prosenttia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

