Kalankasvatuksen lupaprosessit pitkittyvät asukkaiden ja mökkiläisten valitusten takia – luvituksen uudistamista päästöperusteiseksi selvitetään
Viime vuosina kalankasvattamoille on myönnetty uusia lupia noin 3 miljoonan kilon edestä. Toisaalta vanhoja määräaikaisia lupia on poistunut tai pienennetty.
Nykyisellään kalankasvatuksen luvat annetaan käytetyn rehumäärän perusteella. Lupien kannalta ei ole väliä, tuleeko rehun raaka-aine kaukomailta vaiko Itämerestä. Kuva: Pasi LeinoLuonnonvarakeskuksessa selvitetään, voitaisiinko kalankasvatuksen lupia myöntää jatkossa kasvattamokohtaisten päästöjen perusteella.
Kalankasvatuksen ympäristönsuojelun erityisasiantuntija Johanna Helkimo ympäristöministeriöstä kertoo, että todellisiin päästöihin perustuva lupaprosessi on tällä hetkellä mahdoton toteuttaa valvonnan takia.
Nykyisellään luvat annetaan käytetyn rehumäärän perusteella. Lupien kannalta ei ole väliä, tuleeko rehun raaka-aine kaukomailta vaiko Itämerestä.
Helkimon mukaan luvissa katsotaan vesialueen tilaa, joka rannikolla on usein heikko.
"Niin sanottu Itämeri-rehukin voidaan kalastaa kaukaa kasvatuslaitoksilta. Sen käyttö ei vähennä paikallista kuormitusta, kun silakkaa ei ole poistettu kyseisestä vesimuodostumasta."
Toistaiseksi luvissa ei voida huomioida mahdollisuutta kompensoida eli hyvittää ympäristövaikutuksia jossakin toisaalla.
Hallitusohjelman tavoitteena on lisätä kotimaisen kalan syöntiä. Helkimon mukaan tutkimuksen alla on, miten kalankasvatusta voitaisiin lisätä kasvattamatta päästöjä. Rahoitusta on ohjattu myös ympäristövaikutusten arvioinnin kehittämiseen.
"Rannikkoalueilla kasvatuksen lisääminen on vaikeaa, mutta sen suuntaamisesta avomerelle keskustellaan."
Ravinteidenpoiston tekniikoiden kehittyminen voisi avata lisätilaa kalankasvatukselle. Odotuksia kohdistuu myös kuivalla maalla tapahtuvaan kiertovesikasvatukseen, mutta laitoksissa painitaan osin kannattavuuden kanssa.
Kalankasvatuksen lupaprosessit usein pitkittyvät asukkaiden ja mökkiläisten valitusten takia. Myös mahdollinen ympäristövaikutusten arviointi voi pitkittää käsittelyä. Tavoite käsittelyajalle on kymmenen kuukautta, mutta siihen harvoin päästään.
Viime vuosina kalankasvattamoille on myönnetty uusia lupia noin 3 miljoonan kilon edestä. Toisaalta vanhoja määräaikaisia lupia on poistunut tai pienennetty.
Luvat haetaan aluehallintovirastosta. Ely-keskus puolestaan antaa niihin lausunnot ja valvoo lupia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

