Lukijalta: Polttoainehätätila on ratkaistavissa järkevästi
”Minulla on ollut sellainen tieto, että valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) ja maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) ovat tehneet toisistaan poikkeavat esitykset kevään riihessä”, kirjoittaa kansanedustaja Minna Reijonen (ps.). ”Tärkeintä olisi löytää hallituksessa yhteinen sävel alentaa jakeluvelvoitetta.”Olen aidosti huolissani polttoainehätätilasta. Olisi ehdottoman tärkeää alentaa jakeluvelvoitetta eli vähentää kalliiden bioperäisten aineiden lisäämistä polttoaineisiin.
Jakeluvelvoitteen alentaminen on tässä tilanteessa ainut järkevä toimi. Se laskisi polttoaineen hintoja ja samalla valtio saisi enemmän verotuloja. Kaikki voittaisivat, paitsi ei ehkä Neste.
Neste takoo nyt kovinta tulosta koskaan. Valtio omistaa Nesteestä yli 44 prosenttia. Minun mielestäni jotain on vinksallaan, ellei tähän Nesteen kuvioon uskalla päättäjät puuttua.
Maaseudun Tulevaisuudessa kerrottiin 23.9. minun väittäneen sanomalehti Karjalaisessa 18.9., että esimerkiksi kristillisdemokraatit vastustavat jakeluvelvoitteesta joustamista. Näin en kirjoittanut. Kirjoitin, että ei arvosteta tosiasiaa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisen vaikuttavuutta hintojen alenemiseen.
Minulla on ollut sellainen tieto, että valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) ja maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) ovat tehneet toisistaan poikkeavat esitykset aikoinaan kevään riihessä. Purra on esittänyt jakeluvelvoitetta ensisijaiseksi keinoksi polttoaineiden hinnannousun hillitsemiseksi. Purra ja perussuomalaiset olemme korostaneet kuluttajahintoja ja ostovoiman suojelemista pitkäkestoisesti. Pitkäkestoisuus olisi mielestäni erittäin loistava asia.
Tärkeintä olisi löytää hallituksessa yhteinen sävel alentaa jakeluvelvoitetta.
Tietääkseni ministeri Essayah on tuolloin tehnyt erilaisen esityksen, määräaikaisen.
Valtiopäivätoimena tein kriisin pahennuttua eduskuntaan toimenpidealoitteen. Siinä ehdotin, että lasketaan polttoaineiden jakeluvelvoite minimiin.
Tärkeintä olisi löytää hallituksessa yhteinen sävel alentaa jakeluvelvoitetta.
Minna Reijonen
kansanedustaja (ps.)
Kuopio
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







