Ranuan eläinpuistoon syntyi jääkarhunpentu
Suomessa on aiemmin jäänyt eloon vain yksi vankeudessa syntynyt jääkarhunpentu.
Eloon jääneen pennun odotetaan pääsevän ensimmäisen kerran ulos emonsa kanssa helmi–maaliskuussa. Kuva: LEHTIKUVA/HANDOUTRanuan eläinpuistoon on syntynyt jääkarhunpentu, eläinpuisto tiedottaa. Eläinpuiston Venus-jääkarhu synnytti kaksi pentua 25. marraskuuta, mutta toinen pennuista kuoli 10 vuorokauden ikäisenä.
Eloon jääneen pennun odotetaan pääsevän ensimmäisen kerran ulos emonsa kanssa helmi–maaliskuussa. Asiasta ilmoitetaan yleisölle etukäteen.
Elossa selvinnyt pentu painoi syntyessään noin puoli kiloa ja on kuluneen viiden viikon aikana saavuttanut noin 2–3 kilon painon. Helmi–maaliskuussa pennun odotetaan painavan jo lähemmäs kymmenen kiloa.
Vankeudessa elävien jääkarhujen lisääntyminen on hyvin harvinaista. Suomessa aiemmin on jäänyt eloon vain yksi vankeudessa syntynyt jääkarhunpentu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
