Metsästäjäliitto villiintyneen kissan tappamisesta: "Kissa ei vapaana kuulu Suomen luontoon"
Toiminnanjohtaja muistuttaa, että kissojen omistajilla on vastuu lemmikkinsä tekemisistä myös jatkossa, vaikka metsästyslakia muutettaisiinkin.
Se, että villiintyneiden kissojen tappaminen ei olisi enää nykyiseen tapaan sallittua, selkiyttäisi Siitarin mukaan metsästäjien tilannetta. Kuva: Jaana KankaanpääSeura- ja harrastuseläinten hyvinvoinnin neuvottelukunta on pitänyt ongelmallisena sitä, että nykyisen metsästyslain mukaan metsästäjä saa tappaa villiintyneen kissan. Neuvottelukunta perustelee näkemystään sillä, että villiintyneen ja kesyn kissan erottaminen toisistaan on äärimmäisen vaikeaa.
Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Heli Siitari sanoo, että hän kannattaa villiintyneen kissan tappamista koskevan maininnan poistamista metsästyslaista.
"Ehkä se olisi helpompaa, jos se kissa ei olisi siellä metsästyslaissa", hän sanoo.
Siitari sanoo kuitenkin, että metsästäjien apu on myös jatkossa tarpeen villiintyneiden kissojen poistossa yhteistyössä viranomaisten kanssa. Hänen mukaansa kissoja on jatkossakin tarpeen poistaa esimerkiksi kaatopaikoilta.
Se, että villiintyneiden kissojen tappaminen ei olisi enää nykyiseen tapaan sallittua, selkiyttäisi Siitarin mukaan metsästäjien tilannetta. Neuvottelukunnan lisäksi myös hän nostaa esiin sen, että aidosti villiintyneen kissan erottaminen kesystä kissasta on vaikeaa.
Toiminnanjohtaja korostaa kuitenkin, että kissa on vapaana luonnossa liikkuessaan melko merkittävä peto. Niinpä hän toivookin kissanomistajilta vastuullisuutta.
"Minusta kissa ei vapaana kuulu Suomen luontoon", hän linjaa.
Siitari muistuttaa, että kissanomistajalla ja muillakin lemmikinomistajilla on vastuu eläintensä tekemisistä ja liikkeistä myös jatkossa, vaikka metsästyslakia muutettaisiinkin.
Lue lisää:
Metsästäjältä pitäisi poistaa oikeus tappaa villiintynyt kissa, vaatii neuvottelukunta
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
