MTK:n liittojen puheenjohtajilta tiukka kannanotto talousahdingosta: Kaupan ryhdyttävä pikaisiin toimiin
"Myöskään suomalaisella kaupalla ei ole tulevaisuutta ilman kotimaista ruuantuotantoa", kannanotossa teroitetaan.
Kaksi vuotta sitten traktorimarssilla kiinnitettiin huomiota heikkoon kannattavuuteen. Ongelmat jatkuvat edelleen. Kuva: Uolevi OristoMTK:n liittojen puheenjohtajat lähestyvät kauppaa ja päättäjiä tiukkasävyisellä kannanotolla. Keskiviikkona Satakuntaan kokoontuneet puheenjohtajat vaativat pikaisia toimenpiteitä maatilojen talousahdingon helpottamiseksi. MTK:hon kuuluu 14 alueellista maataloustuottajien liittoa.
Tänä vuonna erityisenä vitsauksena on ollut kuivuus ja kuumuus. Viime vuonna kadon aiheutti märkyys ja kylmyys.
"Normaalisti markkinataloudessa kustannusten nousu ja huono sato kompensoituu hintojen nousulla, Suomen ainutlaatuisilla ruokamarkkinoilla tämä ei kuitenkaan toteudu", kannanotossa todetaan.
Samalla muistutetaan, että maatalouden kannattavuus on heikentynyt usean vuoden ajan.
Kannanotossa ehdotetut toimenpiteet suunnataan erityisesti kaupalle. Puheenjohtajien mielestä ainoastaan hinnalla kilpaileva kauppa tuhoaa suomalaisen elintarviketuotannon. Suhteessa tulotasoon edulliseen ruuan hintaan tulisi saada korotusta, ja sen pitäisi siirtyä lyhentämättömänä alkutuotantoon.
"Toimenpiteisiin on ryhdyttävä nopeasti, myöskään suomalaisella kaupalla ei ole tulevaisuutta ilman kotimaista ruuantuotantoa."
Valtiolta odotetaan tukipakettia, jollaisesta on kuivuuden vuoksi jo sovittu Ruotsissa.
Lisäksi kannanotossa vaaditaan sellaisten elintarvikkeiden tuonnin kieltämistä, jotka eivät täytä suomalaiselle tuotannolle asetettuja kriteereitä. Esimerkiksi kanojen nokkien typistäminen ja sikojen saparoiden katkaiseminen on Suomessa kielletty, mutta muualla edelleen käytössä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
