Elykeskusten asema närästää kalastuslaissa
Uusi kalastuslakiesitys siirtäisi esimerkiksi osakaskuntien troolilupien myynnin elykeskuksiin. Ehdotus ei miellytä Kalatalouden keskusliittoaElykeskuksille kaavailtu ammattikalastuslupien myyntioikeus närästää ainakin Kalatalouden keskusliittoa.
”Tämä asia vaatii varmasti perustuslakivaliokunnan käsittelyn eduskunnassa”, Kalatalouden keskusliiton toiminnanjohtaja Markku Myllylä sanoi maanantaina Seinäjoella Etelä-Pohjanmaan kalatalouskeskuksen vuosikokouksessa.
Myllylä vierasti muidenkin kalastusasioiden vientiä elykeskuksiin. Se ei ole ainakaan läheisyysperiaatteen mukaista.
”Kehä kolmosen ulkopuolisessa Suomessa kotitarvekalastus on tärkeä kotimaisen kalan tuottaja ruokapöytään.”
Uudessa kalastuslaissa tämä on otettava huomioon ja ryhmiteltävä erikseen vapaa-ajan kalastus, kotitarvekalastus ja elinkeinokalastus kalastusmatkailu mukaanlukien.
Kalatalouden keskusliitto katsoo, että yleiskalastusoikeudet ovat riittävät. Koko maan kattavaksi esitetty yksi kortti virvelöintiin yhdellä vieheellä parantaa oikeuksia.
Kalatalouden rakenteiden uudistamisessa tulee Myllylän mielestä vähentää byrokratiaa ja viranomaistyövoimaa.
Kalakantojen hoidossa tavoitteena on siirtyä istutuksista kalastuksen säätelyyn. Tämä perustelu käy Myllylän järkeen.
Lakiehdotus on herättänyt vilkasta keskustelua. Ehdotukseen annettiin yli 200 lausuntoa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

