Lupaukset eivät riitä hillitsemään lämpenemistä
BRYSSEL (MT)
Pariisissa joulukuussa pidettävästä kansainvälisestä ilmastokokouksesta ei ole odotettavissa apua Puruveden kalastajille.
Vaikka ympäri maailmaa tipahteleekin lupauksia päästövähennyksistä, yleisesti arvioidaan, etteivät ne riitä rajaamaan maapallon lämpenemistä keskimäärin kahteen asteeseen.
Siksi EU yrittää saada sopimukseen välitarkastelun viiden vuoden välein. Silloin voitaisiin tavoitteita kiristää entisestään, jos kehitys on ollut suotuisaa.
EU:n ympäristöministerit kertoivat perjantaina päästöjen vähennystarpeen olevan 50 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä.
Vuonna 2100 hiilipäästöjoen pitäisi olla kokonaan poissa.
Ympäristöjärjestö Climate Action Tracker (CAT) pitää esimerkiksi EU:n ja Yhdysvaltojen lupauksia keskinkertaisina. Venäjän ja Kanadan lupauksia järjestö pitää riittämättömänä.
Venäjä ei oikeastaan edes luvannut mitään lukua. CAT päätteli luvun Venäjän ilmoittamista toimenpiteistä.
Lupausten vertailua vaikeuttavat erilaiset lähtövuodet. Esimerkiksi EU ja Norja vähentävät päästöjä vuoden 1990 tasosta ja USA vuoden 2005 tasosta.
1990 päästöt olivat pienemmät, joten tavoite on kovempi.
Kesäkuussa Kiina kertoi aikovansa vähentää päästöjä 60–65 prosenttia vuoteen 2030 mennessä, kertoo BBC.
Vähennys tiukentaa aikaisempaa 40–45 prosentin vähennystä vuoteen 2020 mennessä.
Kiinan luku ei ole suoraan vertailukelpoinen, koska siinä käytetään suhdetta bruttokansantuotteeseen.
Tärkeämpänä pidetään sitä, että Kiina on ilmoittanut nostavansa uusiutuvan energian osuuden 20 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.
Australialta moni odottaa suurempaa vähennystä, sillä hiilijalanjälki kansalaista kohti on siellä yksi länsimaiden suurimpia, Financial Times kirjoittaa.
Australian sähköstä noin 75 prosenttia tuotetaan hiilellä.
Suurista maista esimerkiksi Brasilian ja Intian lupaukset puuttuvat.
Maailman maat ovat jo sopineet, että ilmaston lämpeneminen rajataan kahteen asteeseen.
Pariisissa on tarkoitus sopia keinoista, joilla se toteutetaan.
Aimo Vainio
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
