Sinilevähavaintoja vain vähän
Sisävesillä on havaittu sinilevää hieman enemmän kuin edellisellä viikolla, mutta ajankohtaan nähden määrät ovat edelleen vähäiset.
Runsasta sinilevien pintakukinta oli ainoastaan kahdella havaintopaikalla Etelä-Suomessa.
”Epävakainen ja kolea sää sekä Etelä- ja Keski-Suomessa esiintyvät ukkoskuurot pitävät lähipäivinä sinilevien pintaesiintymät järvillä vähäisinä”, toteaa erikoistutkija Marko Järvinen Suomen ympäristökeskuksesta.
Järvien pintaveden lämpötilat ovat edelleen tavanomaista viileämpiä. Etelä-Suomessa lämpötilat ovat pääosin 15–19 astetta, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa 15–16 astetta ja Lapissa 12–14 astetta.
Suomen merialueilla sinilevätilanne on rauhallinen. Alkuviikosta vain muutamilta rannikkopaikoilta Rauman ja Maarianhaminan edustalta sekä Saaristomereltä on ilmoitettu vähäisiä sinilevähavaintoja.
Meriveden pintalämpötila on tällä hetkellä Pohjanlahdella noin 10–14 astetta ja Suomen eteläisemmillä merialueilla noin 12–16 astetta.
Terhi Pape-Mustonen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
