Venäjän joukot uhkaavat karkureita ampumisella, kertoo Britannian puolustusministeriö
Karkurien ampuminen kertoo puolustusministeriön mukaan värvätyn aineksen heikkoudesta sekä alhaisesta moraalista ja kurista Venäjän joukoissa.
Kuvituskuvassa armeijan palvelusta mainostava mainostaulu Pietarissa Venäjällä 5. lokakuuta. Kuva: LEHTIKUVA/AFPVenäjä on todennäköisesti alkanut sijoittaa Ukrainan rintamalle joukkoja, joiden tehtävänä on uhata ampumisella perääntyviä venäläissotilaita, kertoo Britannian puolustusministeriö päivittäisessä tiedusteluraportissaan Twitterissä.
Venäjä on käyttänyt vastaavanlaisia "estojoukkoja" tai "sulkujoukkoja" aikaisemmissa konflikteissa.
Venäläiskenraalit haluaisivat niin ikään, että karkurit ammuttaisiin sen jälkeen, kun heitä on varoitettu. Kenraalit todennäköisesti vaativat, että puolustusasemat säilytetään kuolemaan saakka.
Karkurien ampuminen kertoo puolustusministeriön mukaan värvätyn aineksen heikkoudesta sekä alhaisesta moraalista ja kurista Venäjän joukoissa.
Pelokkaat maanpetturit ja ahneet luopiot pakenivat kaukomaille. Mädätköön heidän luunsa ulkomailla.” Dmitri Medvedev
Venäjän ex-presidentti Dmitri Medvedev panetteli perjantaina niitä maamiehiään, jotka ovat paenneet Venäjältä sen jälkeen, kun maa hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa.
"Jotkut pelkurikumppanit jättivät meidät, mutta kuka heistä piittaa? Pelokkaat maanpetturit ja ahneet luopiot pakenivat kaukomaille. Mädätköön heidän luunsa ulkomailla”, Medvedev kirjoitti Telegramissa.
Kymmenet tuhannet venäläiset lähtivät maasta heti sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuun lopussa. Toinen aalto lähtijöitä oli vuorossa syyskuun lopussa, kun presidentti Vladimir Putin ilmoitti osittaisesta liikekannallepanosta Ukrainaan.
Venäjällä vietettiin perjantaina kansallista vapaapäivää, jonka Putin määräsi lisättäväksi kalentereihin vuonna 2005. Sitä vietetään puolalaisista vuonna 1612 saadun voiton kunniaksi.
Medvedev toimi Venäjän presidenttinä 2008–2012. Hän on nykyisin Venäjän turvallisuusneuvoston varapuheenjohtaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
