Lindström uhkaa työnantajia kela-maksun palauttamisella
Vastuu yhteiskuntasopimuksen toteutumisesta on julkisessa keskustelussa kasautunut liikaa työntekijöiden kannettavaksi, oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) sanoo. Jos yhteiskuntasopimus kaatuisi työnantajien passiivisuuteen, Lindströmin mukaan pitäisi harkita työnantajien kela-maksun palauttamista valtiontalouden tasapainottamiseksi.
Hallitus toivoo yhteiskuntasopimusta työmarkkinajärjestöjen kanssa.
"Työnantajien on omalla aktiivisella panoksellaan lunastettava oikeus yhteiskuntasopimukseen", Lindström sanoo tiedotteessaan.
Hänen mukaansa Elinkeinoelämän keskusliitto EK voisi lisätä luottamusta vetoamalla yritysjohtajiin, jotta he luopuisivat yhteiskuntasopimuksen ajaksi optioistaan.
Hallituksen tavoite on, että yhteiskuntasopimuksen avulla saavutettaisiin viiden prosentin tuottavuushyppy.
"Alakohtaisesti on jo nyt haettava niitä toimia, joilla 5 % tuottavuusloikka aikaan saadaan. Varmasti alakohtaisesti löytyy muitakin toimia kuin kategorinen työajanpidennys", Lindström arvioi.
Yhteiskuntasopimuksen syntyyn on kytketty myös maataloustukien leikkauksia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
