Puutavara pois metsistä lähiviikkoina
Metsätuholaki ja siihen liittyvät asetukset velvoittavat viemään puutavaran pois hakkuupaikalta ja välivarastosta. Etelä-Suomessa tämä tulee tehdä heinäkuun alussa.
Metsäkeskus on koonnut muistilistan auttaakseen toimijoita varmistumaan, että he ovat toteuttaneet lain edellyttämät suojaustoimet oikein.
”Tärkein keino metsien hyönteistuhojen torjumiseksi on kuljettaa kuoriaisten lisääntymisalustana toimiva puutavara ajoissa pois hakkuupaikalta ja välivarastoista”, painottaa valmiuspäällikkö Yrjö Niskanen Suomen Metsäkeskuksesta.
Poistamisvelvoite tarkoittaa myös niitä myrskyn kaatamia ja vahingoittamia puita, jotka ylittävät laissa määritetyn rajan lahopuun määrästä.
Puutavaran tai hakkuuoikeuden omistajan on myös ilmoitettava Metsäkeskukselle tilanteista, joiden vuoksi laissa säädettyjen velvollisuuksien noudattaminen voi estyä.
Muistilista metsätuholain velvoitteista metsätalouden toimijoille löytyy Metsäkeskuksen sivuilta.
Laura Nikinmaa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
