Perä: Talvivaara maksaa vahinkojen korjaamisen
Talvivaaran toimitusjohtaja Pekka Perä lupaa, että kaivosyhtiö vastaa ympäristövahinkojen kustannuksista.”Veronmaksajien rahaa tähän ei käytetä”, Perä vakuutti hetki sitten tiedotustilaisuudessa Helsingissä.
Kaivos avataan heti, kun viranomaiset antavat siihen luvan.
Vahingot miljoonia euroja
Perä arvioi, että vahinkojen korjaus tulee maksamaan useita miljoonia euroja.
Toimitusjohtaja pahoitteli kaivoksen jätevesialtaan vuodosta aiheutuneita ympäristöhaittoja. Perä myönsi, että altaan rakennusvaiheessa on tehty lukuisia virheitä, joita hän ei halunnut ruveta yksilöimään. Vuoto-onnettomuuden syynä Perä pitää erittäin poikkeuksellista säätä ja suurta sademäärää.
Hallituksen puheenjohtajana toiminut Perä palasi yhtiönsä toimitusjohtajaksi, koska Talvivaaran hallitus pyysi häntä palaamaan tehtävään. Hän sanoo aikovansa pitää omistusosuutensa yhtiöstä niin suurena kuin mahdollista. Perä on myös valmis panemaan lisää rahaa yhtiöön, jos se on taloudellisesti mahdollista.
MT-STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
