Yliö: Kyynistä politiikkaa kuolleilla lapsilla Trentosta Southportiin – Vastuullinen poliitikko malttaa mielensä, eikä tanssi kuolleiden lasten haudoilla
Jos haluamme pitää yhteiskuntamme kasassa, myös kammottavien rikosten kohdalla pitää antaa poliisin ja oikeuslaitoksen tehdä työnsä, kirjoittaa akatemiatutkija Reima Välimäki.
Kolmen lapsen kuolemaan johtanut veitsi-isku sai Britanniassa äärioikeiston organisoimaan mellakoita. Kuva: Danny LawsonPääsiäissunnuntaina 1475 Trenton kaupungissa Pohjois-Italiassa kuohui. Useita päiviä kateissa ollut kaksivuotias Simon-poika löytyi kuolleena juutalaisten talon vesikanavasta.
Syylliset ja motiivi keksittiin välittömästi: kaupungin juutalaisia syytettiin pikkupojan julmasta rituaalimurhasta. Kidutuksella saadun tunnustuksen perusteella yhteensä viisitoista Trenton juutalaista poltettiin roviolla. Simonia alettiin välittömästi kunnioittaa marttyyrina ja pyhimyksenä.
Ennen Trenton tapahtumia juutalaisia oli syytetty kristittyjen lasten murhista ja niihin liittyvistä rituaaleista jo satojen vuosien ajan, mutta Simonin kuolemasta tuli Euroopan-laajuinen mediatapahtuma.
1400-luvun lopussa kirjapainotaito mullisti tiedonvälitystä ja tarina enkelimäisen pikkupojan marttyyrikuolemasta verenhimoisten juutalaisten käsissä levisi ennennäkemättömän laajalle teksteinä ja groteskeina painokuvina. Väkivalta juutalaisia vastaan lisääntyi ja heidän asemansa Euroopassa heikkeni entisestään. Näin siitä huolimatta, että paavi yritti kieltää juutalaisiin kohdistuvat perättömät syytökset.
Oikealla tiedolla on ollut vaikea kamppailla jo levinnyttä disinformaatiota vastaan.
Jotakin tätä muistuttavaa on käynnissä parhaillaan Britanniassa, ja sen laineet lyövät myös muualle Eurooppaan.
Heinäkuun lopun julmassa veitsihyökkäyksessä Southportin kaupungissa kolme lasta kuoli ja useita haavoittui. Sosiaalisessa mediassa syylliseksi nimettiin nopeasti ja virheellisesti kuvitteellinen syyrialainen turvapaikanhakija. Sosiaalisen median viesteissä vihjattiin ääri-islamilaiseen terrorismiin.
Äärioikeiston organisoimat mellakat ovat jatkuneet useissa kaupungeissa toista viikkoa, ja brittimedian ja asiantuntijoiden mukaan Venäjää lähellä olevat tahot ovat lietsoneet epäluuloja maahanmuuttajia ja mediaa kohtaan.
Poliisi julkaisi lopulta tietoja alaikäisestä epäillystä oikaistakseen huhuja: Cardiffissa syntyneen ruandalaisten vanhempien lapsella ei ole tiedettyjä kytköksiä islamiin eikä hyökkäystä tällä hetkellä tutkita terrorismina. Oikealla tiedolla on ollut vaikea kamppailla jo levinnyttä disinformaatiota vastaan.
Trenton Simonin yli viidensadan vuoden takaista kuolemaa ja Southportin uhreja yhdistää se, että heidän karmea kohtalonsa uhkaa hukkua ääniin, jotka yrittävät hyötyä heistä.
Trenton ruhtinaspiispa halusi ja sai kaupunkiinsa marttyyrin haudan ja pyhiinvaeltajien tuomat rahat. Hinnan maksoivat kaupungin juutalaiset, eikä Simonin kuoleman todellinen syy koskaan selvinnyt.
Ääri- ja laitaoikeistolaiset poliitikot ja aktivistit ovat syyttäneet Southportin hyökkäyksestä maahanmuuttoa ja turvapaikanhakijoita. Hintaa maksavat mellakoitsijoiden tuhoamien kaupunkien asukkaat ja yrittäjät.
Poliisi ja syyttäjä selvittävät aikanaan hyökkäyksen motiivin, mutta eri asia on, kuinka moni enää jaksaa kuunnella. Mellakoiden ja vastamielenosoitusten välissä lastensa menettäneiden vanhempien suru on unohtunut.
Lapsiin kohdistuva väkivalta aiheuttaa ymmärrettävästi vihaa, inhoa ja halun toimia. Tässä piilee sen potentiaali synnyttää lisää väkivaltaa ja levottomuutta, ja mellakoitsijat kokevat epäilemättä olevansa oikealla asialla.
Jos kuitenkin haluamme pitää yhteiskuntamme kasassa, myös kammottavien rikosten kohdalla pitää antaa poliisin ja oikeuslaitoksen tehdä työnsä. Vastuullinen poliitikko taas malttaa mielensä, eikä tanssi kuolleiden lasten haudoilla.
Reima Välimäki
dosentti, akatemiatutkija
Turun yliopisto
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






