Alkuvuosi oli koko maapallolla säähistorian lämpimin
Pohjoismaat kuuluivat niihin harvoihin seutuihin, joissa kesäkuu oli keskimääräistä viileämpi.Tammi—kesäkuu oli ilmastohistorian lämpimin, osoittaa Yhdysvaltain ympäristökeskus NOAA.
Keskilämpötila ylitti 0,85 asteella tilastollisen keskiarvon, joka on laskettu vuosilta 1880—2015. Edellinen ennätys oli vuodelta 2010, ja se ylittyi 0,09 asteella.
Kun tarkastellaan erikseen maanpintahavaintoja ja meren pintavesien lämpötiloja, alkuvuosi ylitti kummassakin aiemmat pitkän ajan ennätykset.
Tämä on omiaan selittämään sitä, miksi monilla tärkeillä ruuantuotantoalueilla kärsitään vesipulasta.
Myös kesäkuun oli maailmalla kaikkien aikojen lämpimin, vaikka Pohjoismaissa sen keskilämpötila painui pitkien keskiarvojen alle.
NOAA:n havaintojen mukaan merivesien pinta ja maanpinnan lämpötilat olivat keskimäärin 0,88 astetta korkeammalla kuin 136 vuoden säätilasto. Viime vuonna kirjattu aiempi ennätys ylittyi 0,12 asteella.
Norjassa kesäkuu oli vuonna 1900 alkaneen mittaushistorian 18. viilein. Suomessa kesäkuu oli Ilmatieteen laitoksen mukaan monin paikoin 1—2 astetta pitkäaikaista keskiarvoa viileämpi.
Jäämeren jäävaippa kolmanneksi pienin
Lämmin alkuvuosi näkyy myös merien jäätiköissä, NOAA:n viikko sitten julkistama tilasto kertoo.
Pohjoisella jäämerellä jään peitossa oli 7,7 prosenttia keskimääräistä pienempi alue. Kesäkuun jäätilanne oli kolmanneksi vähäisin sen jälkeen, kun asiaa alettiin seurata vuonna 1979.
Mielenkiintoista on sen sijaan se, että Antarktista ympäröivä jäätikkö levittäytyi viime kuussa 7,2 prosenttia 30-vuotisen keskiarvoa laajemmalle. Se oli jäähistorian kolmanneksi suurin ala.
NOAA-keskus tunnetaan Suomessa ennen kaikkea sääsatelliiteista. Se vastaa paitsi Yhdysvaltain säätilastoista myös ympäristö- ja kalastushallintoa ja on merkittävä kansainvälinen ympäristötutkimuslaitos.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


