Ruotsilta Ukrainalle yli 600 miljoonan edestä sotakalustoa – "Syymme tukea Ukrainaa liittyvät inhimillisyyteen ja kohtuuteen"
Venäjä otti viime viikolla haltuunsa Ukrainalle tärkeän Avdijivkan kaupungin. Samalla Ukraina on saavuttanut voittoja Mustallamerellä, jossa se on onnistunut tehokkaasti torjumaan Venäjän laivaston.
Ruotsin puolustusministerin Pål Jonsonin on määrä allekirjoittaa sopimus iltapäivällä Yhdysvaltain aikaa puolustusministeriön päämajassa Pentagonissa Virginiassa. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.Ruotsi lähettää Ukrainaan joukkojenkuljetus- ja taisteluveneitä, ilmatorjuntaohjuksia ja ammuksia. Asepaketti on tähänastisista suurin. Paketin arvo on noin 7,1 miljardia kruunua eli reilut 600 miljoonaa euroa.
Aseapuun kuuluu muun muassa kymmenen Stridsbåt 90 -venettä, miinoja ja torpedoja. Lisäksi mukana on sairaanhoitotarvikkeita ja sairaankuljetusajoneuvoja. Paketista miljardi kruunua on varattu uusien CV 90 -rynnäkköpanssarivaunujen ostamiseen. Tarkoituksena on myös kouluttaa ukrainalaisia sotilaita.
Asepaketti on järjestyksessään viidestoista.
"Asepaketti on koottu Ukrainan tarpeita ajatellen. Siksi mukana on kalustoa, jota Ukraina tarvitsee nyt erityisesti”, sanoo Ruotsin puolustusministeri Pål Jonson.
Aiemmin Ruotsi on toimittanut Ukrainaan muun muassa Leopard 2 -taistelupanssarivaunuja ja 50 kappaletta CV 90- rynnäkköpanssarivaunuja.
Jonsonin mukaan Ruotsi sijoittaa Ukrainaa tukemalla omaan turvallisuuteensa. Jonson sanoo, että myös Ruotsin turvallisuushuolet kasvaisivat, jos Venäjä voittaisi sodan.
"Syymme tukea Ukrainaa liittyvät inhimillisyyteen ja kohtuuteen”, Jonson sanoo.
Jonsonin mukaan Ukrainan tilanne on vaikea. Venäjä otti viime viikolla haltuunsa Ukrainalle tärkeän Avdijivkan kaupungin. Samalla Ukraina on saavuttanut voittoja Mustallamerellä, jossa se on onnistunut tehokkaasti torjumaan Venäjän laivaston.
Asepaketin nähdään olevan tärkeä signaali sodan kaksivuotispäivän edellä Ukrainalle siitä, että Ruotsin tuki jatkuu. Samalla se on viesti Venäjälle siitä, että Ruotsi ei hylkää sodan runtelemaa maata.
Ukrainan armeijan mukaan sillä on valtava pula ammuksista. Pulaa on pahentanut Yhdysvaltojen 60 miljardin dollarin apupaketin jumittuminen kongressiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





