kirja Hyvää perusproosaa, juuret maaseudulla
Olen viime aikoina lukenut ääritapahtumista jännitystä hakevia kirjoja, siksikin Tapani Heinosen tunnistettavaa elämänarkea maalla ja kaupungissa kuvaava romaani sai minussa otollisen vastaanottajan. Se on hyvin nähtyä ja kerrottua perusproosaa.
Elämässä riittää jännitystä ja selviytymisen kamppailua ilman rikoksiakin.
Heinonen kertoo juuri tästä, suvun ja sukupolvien iloista, toiveista, murheista ja pettymyksistä. Ja siitä miten elämä aina jatkuu.
Pesät, kodit, rakennetaan uskossa tulevaisuuteen. Sinne hankitaan poikaset. Mutta pesäpuuta tapaa ravistaa muukin kuin tuuli: taannoin sodat ja niitten jättämät traumat, sitten avioerot, yhteiskunnan murrokset, erilleen kasvaminen, työttömyys tai silkka vaihtelunhalu.
Miten kestää se, joka jää yksin, unelmien riekaleet ja kaipaus kaiken antaneissa käsissään? Heinosen romaani kertoo tästä ja ihmisistä, joitten juuret ovat maaseudulla. Sekin tulee näytettyä, miten pirullisiin valintoihin voi joutua työpaikallaan.
Henkilökuvista täyteläisimmät ovat perheensä ja päämääränsä menettävä Roope ja Alli-vanhus, joka sinnittelee autioituneessa kylässä vahvoine muistoineen. Avioeron kohtaavan miehen hädän ja maaseudun entisyyden Heinonen tavoittaa herkkyydellä.
Mutta eivät muutkaan henkilöt jää mustavalkoisiksi. Heidän paineissaan ja tarpeissaan on uskottavuutta. Lopun koin pitkitetyksi, sillä Roopen osuuden päättyessä syvin tarina tuli valmiiksi.
Anelma Järvenpää-Summanen
Tapani Heinonen: Kuka heilutti
pesäpuuta. 359 s. Minerva
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
