Kuusi vinkkiä sähköautoon vaihtajille
Sähköautoon vaihtaessa moni asia muuttuu, mutta ei kuitenkaan aivan kaikki. Yllätysten välttämiseksi autoon kannattaa tutustua ennen hankintaa.
Volvon EX 30 oli yhtiöltä pitkään odotettu sähköautomalli. MT ajoi sen ensimmäisenä lehtenä maailmassa. Kuva: Jarmo PalokallioSähköistetyt autot, joko täyssähkövoimalinjalla varustetut tai hybridit yleistyvät Suomen liikenteessä jatkuvasti. Monelle sähköä käyttövoimana käyttävään autoon siirtyvälle kyseessä on kuitenkin ensimmäinen kerta sähköauton omistajana.
Uuteen käyttövoimaan siirtyminen voi tuoda mukanaan ongelmia tai haasteita, joita ei aiemman tutun polttomoottoriauton kanssa ollut. Vahinkokorjaamoketju Autoklinikkaa listaakin tiedotteessaan vinkkejä ensimmäistä kertaa sähköautoon siirtyville:
1. Valitse sopivin vaihtoehto
Markkinoilla on useita eri vaihtoehtoja sekä täyssähköisistä, että hybridiautoista. Itse ajotekniikan lisäksi eroja on myös autojen käyttöliittymissä, ohjaamoissa sekä niitä tukevissa mobiilisovelluksissa. Näihin kaikkiin kannattaa tutustua ennen auton hankintaa.
2. Tutustu lataamiseen
Sähköauton lataamiseen liittyy normaalia tankkausta monimutkaisempaa matematiikkaa. Lataamisesta on hyvä tietää ainakin oman auton akun koko ja auton ja käytetyn laturin latausteho, jolloin latausaikaa on helpompi arvioida. Lisäksi kulutuksella on väliä myös sähköautossa, sillä akun kapasiteetin ja keskikulutuksen avulla voi päätellä, kuinka pitkälle yhdellä latauksella pääsee.
Oman auton akun lisäksi on syytä tutustua myös latauspalvelun tarjoajiin. Niiden maksutavat ja toiminnot vaativat usein oman sovelluksensa, jonka etsiminen ja käyttöön ottaminen voi pitkittää ensimmäistä latauskertaa huomattavasti.
3. Huomioi ajotapa
Sähköautot arvioivat usein itse sen, kuinka pitkälle niiden täyteen ladatulla akulla pystyy ajamaan. Ajotapa vaikuttaa kuitenkin merkittävästi siihen, miten todellinen tämä arvio on.
Lyhyiden matkojen ajaminen esimerkiksi keskusta-alueilla voi syödä kantamaa huomattavasti, sillä virtaa kuluu itse ajon lisäksi esimerkiksi auton ja järjestelmien käynnistykseen sekä akun lämmitykseen.
4. Lataa aina, kun mahdollista
Sähköautojen akun kapasiteettia ja latausaikaa mitataan ja ajatellaan usein tyhjästä täyteen -syklillä. Huomattavasti järkevämpää on kuitenkin ladata autoa lyhyissäkin pätkissä tilanteen tullen, kuten kauppareissuilla tai kahvitauoilla. Yleensä edullisinta ja helpointa on auton lataaminen kotona, jos se on mahdollista.
5. Tunne turvaominaisuudet
Autoklinikan tekemän kysely mukaan osalla suomalaisista on vääriä uskomuksia sähköautoista. Iso osa esimerkiksi kertoo, ettei tiedä, saako auton sisällä istua sen ladatessa.
Sähköautot on kuitenkin suojattu hyvin sekä olosuhteista että mahdollisista käyttäjävirheistä johtuvia vikoja vastaan.
6. Valitse korjaamo vaurion mukaan
Sähköauton korjaaminen poikkeaa osin polttomoottoriautosta, eikä esimerkiksi akkuun tai virtajärjestelmiin kannata koskea ilman pätevää koulusta. Pintapuolisesti erot ovat kuitenkin pienempiä, ja esimerkiksi liikenteessä tulleet pienet lommot ja lasivahingot voi korjauttaa tutulla korjaamolla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









