
Eilen oli vuoden vaikuttaviin ukkospäivä − salamamäärä kasvoi lähes yhtä isoksi kuin koko kesäkuussa keskimäärin
Nyt tilanne rauhoittuu hieman, mutta jyrinää voi edelleen kuulua. Hellettä mitataan vielä useana päivänä.
Ukkosille otollinen säätilanne on silloin, kun ilmakehä on alaosaltaan paksussa kerroksessa hyvin lämmin ja kostea. Lisäksi ilmakehän pystyrakenne on sellainen, että kehittyvä pilvi voi kohota jopa 10 kilometrin korkuiseksi ukkospilveksi - latinankieliseltä nimeltään cumulonimbus-pilveksi. Kuva: Iivo LindqvistSunnuntaina havaittiin reilusti yli 21000 maahan saakka yltävää salaman iskua. Keskimääräisen kesäkuun aikana niitä on 25100 kappaletta, vuosien 1991-2020 normaalijaksolta laskettuna.
Ukkosille otollinen säätilanne on silloin, kun ilmakehä on alaosaltaan paksussa kerroksessa hyvin lämmin ja kostea. Lisäksi ilmakehän pystyrakenne on sellainen, että kehittyvä pilvi voi kohota jopa 10 kilometrin korkuiseksi ukkospilveksi - latinankieliseltä nimeltään cumulonimbus-pilveksi.
Ukkosiin voi liittyä kovia tuulen puuskia, runsasta sadetta ja jopa useamman senttimetrin halkaisijaltaan olevia rakeita. Melko helteinen ilmamassa pysyttelee vielä lähipäivinä Suomen yllä, joten näihin voimakkaisiin sääilmiöihin on syytä varautua jatkossakin. Pahin on toistaiseksi takana.
Tänään maanantaina runsaimmat pilvet, sateet ja ukkoset painottuvat maan itäosiin. Yksittäisempiä kuuroja tulee myös Uudeltamaalta Itä-Lappiin ulottuvalla alueella. Poutaisinta ja aurinkoisinta on lännessä. Lämpötila on 20 ja 27, Pohjois-Lapissa 13 ja 20 asteen välillä. Tuuli on pääosin heikkoa.
Tiistaina lännestä saapuu Lappiin yhtenäisempiä sateita tuova säärintama. Etelämpänä pilvisyys on vaihtelevaa ja kuurottaisia vesisateita tulee varsin paikallisesti. Laajimmat selkeät alueet löytyvät lounaasta.
Tiistaina lännestä saapuu Lappiin yhtenäisempiä sateita tuova säärintama. Etelämpänä pilvisyys on vaihtelevaa ja kuurottaisia vesisateita tulee varsin paikallisesti. Laajimmat selkeät alueet löytyvät lounaasta. Kuva: Ilmatieteen laitosKeskiviikon vastaisena yönä sää näyttää selkenevän lähes koko Suomen alueella. Päivästäkin tullee aurinkoinen, sillä mahdolliset pilvet näyttävät olevan lähinnä ohutta yläpilveä. Lämmin sää jatkuu. Hellettä mitattaneen Etelä-Lappia myöten.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
