Sotesta ennätysmäärä lausuntoja
Parhaillaan valmisteltava sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus (sote) aiheutti lausuntojen vyöryn sosiaali- ja terveysministeriöön. Viime viikon määräpäivään mennessä jätettiin yli 520 lausuntoa asiasta. Asiaan ottivat kantaa muun muassa kunnat.
Sote-uudistus tulee vaikuttamaan erittäin paljon kuntien toimintaan, sillä valtaosa kuntien kustannuksista koituu juuri sosiaali- ja terveyspalveluista. Uudistuksella tavoitellaan nykyistä kustannustehokkaampaa ja kansalaisille tasa-arvoisempaa palvelua.
Monissa kunnissa valtuutetut epäilivät lausuntoja sorvatessaan, otetaanko yksittäisten kuntien mielipiteitä valmistelussa kuitenkaan huomioon.
”Kaikki lausunnot luetaan. Osa vastauksista oli sellaisia, joista saamme nopeasti tilastolliset tulokset. Avovastaukset luetaan tarkkaan”, vakuuttaa valtiosihteeri Ulla-Maija Rajakangas (sd.) sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Kuntaliitto on omassa lausunnossaan kritisoinut muun muassa uudistuksen rahoitusmallia. Kuntalehti uutisoi eilen, että sote toisi kuntien talouteen niin suuria muutoksia, ettei uudistusta pystytä esitetyllä tavalla toteuttamaan.
Lehden mukaan rahoitusmallin kaatuminen voi aiheuttaa koko hankkeen lykkääntymisen seuraavalle eduskunnalle ja hallitukselle.
Rajakangas ei ottanut eilen kantaa lykkääntymisuutiseen.
”Valmistelu jatkuu tavoiteaikataulun mukaan.”
Lakiesityksen on määrä tulla eduskunnan käsittelyyn jo marraskuussa.
HANNA LENSU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
