Turvapaikanhakijat osoittavat Oulussa mieltään majoitusolosuhteiden takia
Tyytymättömyys ruokaan ja majoitukseen sai väen liikkeelle.Oulussa useita kymmeniä turvapaikanhakijoita osoittaa mieltään poliisilaitoksen edessä, Oulun poliisin johtokeskuksesta kerrotaan. Mielenosoitukseen syynä ovat majoitusolosuhteet.
"Syynä on selkeästi tyytymättömyys ruokaan ja majoitusolosuhteisiin", sanoo paikalla oleva apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta.
"Tämä on pääasiallinen syy, minkä he ovat meille kertoneet."
Karnarannan mukaan paikalla olevat turvapaikanhakijat ovat kiistäneet, että he osoittaisivat mieltään Maahanmuuttoviraston tämänpäiväisen ilmoituksen vuoksi. Virasto ilmoitti, ettei se toistaiseksi tee päätöksiä irakilaisten ja somalialaisten turvapaikkahakemuksista.
Virasto on jäädyttänyt päätöksenteon siksi aikaa, kunnes saa päivitettyä turvallisuusarvionsa Irakista ja Somaliasta ja kartoitettua EU-maiden käytännöt.
Karnarannan mukaan mielenosoittajia oli kello 19:n maissa paikalla noin 50–60. Aikaisemmin paikalla kerrottiin olevan noin 70 ihmistä.
"Määrä on hieman vähentynyt. Osa ihmisistä jäi matkan varrella pois."
Mielenosoittajat lähtivät liikkeelle Hiukkavaaran hätämajoitusyksiköstä, jossa he olivat poliisin johtokeskuksen tiedotteen mukaan valittaneet saamastaan ruuasta Suomen Punaisen Ristin työntekijälle. Poliisi sai ilmoituksen liikkeelle lähdöstä noin kello 16.30.
Poliisin mukaan tapahtuma on sujunut ilman väkivaltaisuuksia. Poliisi on ottanut yhden ihmisen kiinni.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
