Turkissa ja Syyriassa liki 42 000 maanjäristyksen uhria – järistys oli sadan vuoden aikana kymmenenneksi tappavin
Toivo eloonjääneiden löytämisestä hiipuu, ja YK arvioi kuolonuhrien määrän nousevan yli 50 000:n.
Kuolonuhrien määrän uskotaan vielä nousevan. Viranomaisten ja lääkintähenkilöstön mukaan Turkissa on saanut surmansa yli 38 000 ja Syyriassa liki 3 700 ihmistä. Kuva: LEHTIKUVA/AFPTurkissa ja Syyriassa mittavia tuhoja tehnyt maanjäristys on noussut edellisen sadan vuoden kymmenen tappavimman järistyksen joukkoon. Maanjäristyksen kuolonuhrien määrä on noussut jo lähes 42 000:een, kertovat viranomaiset ja lääkintähenkilöstö uutistoimisto AFP:n mukaan. Turkissa kerrotaan kuolleen yli 38 000 ja Syyriassa liki 3 700 ihmistä.
Monilla kansainvälisillä medioilla kuolonuhrien määrän on ilmoitettu jo aiemmin olleen yli viranomaislukujen pohjaltakin nyt ylittyneen 40 000:n kuoleman rajapyykin. YK:n humanitaaristen asioiden koordinointitoimisto (UNOCHA) on raportoinut Syyrian kuolonuhrien määrän AFP:n lukua korkeammaksi, mikä tuo vaihtelevuutta esitettyihin kokonaisarvioihin.
Toivo eloonjääneiden löytämisestä hiipuu koko ajan, ja YK:n humanitaarisen avun johtaja Martin Griffiths arvioi viime viikonloppuna, että kuolonuhrien määrä noussee yli 50 000:n. Turkki on keskeyttänyt pelastusoperaatioita joillain alueilla, ja sodan riepotteleman Syyrian hallinto on tehnyt samoin alueilla, jotka ovat sen hallussa.
Viime viikon maanantaina iskenyt maanjäristys oli voimakkuudeltaan 7,8.
Turkissa kuolonuhrien korkea määrä tekee järistyksestä tappavimman luonnonkatastrofin osmanivallan jälkeisessä historiassa.
Tuhoisimmissa järistyksissä on kuollut satojatuhansia ihmisiä.
Edellisen sadan vuoden tuhoisimpien järistysten listalla tuoreen järistyksen edellä yhdeksänneksi tuhoisimpana on Perun vuoden 1970 järistys, joka oli voimakkuudeltaan 7,9. Surmansa sai noin 67 000, joista iso osa Huarazin vuoristokaupungissa, joka jäi mutavyöryn hautaamaksi.
Kiinan luoteisosassa sijaitsevassa Gansun maakunnassa kuoli Perun maanjäristystä voimakkuudeltaan vastaavassa järistyksessä jopa 70 000 ihmistä vuonna 1932.
Kashmirin alueella sai puolestaan surmansa yli 73 000 ihmistä vuonna 2005. Valtaosa kuolonuhreista raportoitiin Pakistanin Khyber Pakhtunkhwan maakunnasta ja Pakistanin hallinnoimasta Kashmirista. Lisäksi noin 3,5 miljoonaa ihmistä joutui jättämään kotinsa.
Vuonna 2008 Kiinan lounaisosassa Sichuanin maakunnassa iski järistys, joka oli voimakkuudeltaan 7,9. Yli 87 000 ihmistä sai surmansa tai katosi. Näiden joukossa oli muun muassa yli 5 300 oppilasta. Sichuanin järistys aiheutti pahennusta sen selvitessä, että noin 7 000 koulua oli vaurioitunut pahoin. Tämä johti syytöksiin huonosta rakentamisesta ja mahdollisesta korruptiosta.
Turkmenistanissa sai vuonna 1948 surmansa ainakin 110 000 ihmistä maan pääkaupungissa Ashgabatissa ja sen ympäristössä.
Kanton alueella Japanissa yli 142 000 ihmistä sai surmansa maanjäristyksessä ja sitä seuranneessa tulipalossa, joka tuhosi Tokion.
Haitin pääkaupunkia Port-au-Princeä ja sitä ympäröivää aluetta ravisteli vuonna 2010 järistys, joka katkoi maan yhteydet muuhun maailman vuorokauden ajaksi, surmasi yli 200 000 ihmistä, tuhosi valtaosan Haitin hauraasta infrastruktuurista ja jätti 1,5 miljoonaa kodittomaksi.
Saman vuoden lokakuussa Haitia rusikoi vielä maanjäristysten jälkeen alueelle tulleiden nepalilaisten rauhanturvaajien mukanaan tuoma kolera, joka puhkesi maassa epidemiaksi, ja yli 10 000 kuoli.
Vuoden 2004 tapaninpäivän tsunami lasketaan edeltävän sadan vuoden toisiksi tappavimmaksi maanjäristykseksi. Tsunamin aiheutti Indonesiassa Sumatran saaren rannikon edustalla iskenyt järistys, joka oli voimakkuudeltaan 9,1.
Noin 30 metriä korkeat aallot liikkuivat 700 kilometrin tuntivauhdilla. Yli 230 000 ihmistä sai surmansa alueella, ja pelkästään Indonesiassa kuoli noin 170 000.
Edellisen vuosisadan tuhoisin maanjäristys sattui vuonna 1976 Kiinassa. Kiinalaisviranomaisten mukaan järistys oli voimakkuudeltaan 7,8. Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskuksen (USGS) mukaan voimakkuus olisi ollut 7,5.
Järistys iski lähellä Tangshanin teollisuuskaupunki maan koillisosassa sijaitsevassa Hebein maakunnassa. Virallinen ilmoitettu kuolonuhrien määrä on noin 242 000, mutta todellisen uhrimäärän uskotaan olleen huomattavasti korkeampi.
Länsimaiset asiantuntijat ovat arvioineet kuolonuhrien määrän olleen jopa 700 000:n tietämissä, mikä tekisi järistyksestä ihmiskunnan historian toisiksi tuhoisimman. Shaanxin maakunnassa Kiinassa vuonna 1556 iskeneessä järistyksessä arvioidaan kuolleen yli 830 000 ihmistä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

